SDP julkisti eilen kansallisen hyvinvointiohjelman ja "hyvinvointipysäkin", joilla voitaisiin puolueen mukaan vahvistaa julkista taloutta 1,9 miljardilla euroa kahden vaalikauden aikana ja lisäksi saada 100 000 uutta työllistä.
Yksi ohjelman keskeisistä esityksistä on se, että jokainen täysi-ikäinen suomalainen kävisi 2–5 vuoden välein terveystarkastuksessa.
Lääkäriliiton politiikkatoiminnan johtaja Heikki Pärnänen sanoo, että tällainen ei ole realismia.
– Ei ole mitään näyttöä siitä, että kohdentamattomilla terveystarkastuksilla olisi mitään vaikuttavuutta. Rahaa niihin toki saadaan menemään, Pärnänen kertoo MTV Uutisille.
Pärnäsen mukaan kaikki toimet, joilla pyritään edistämään väestön terveyttä ja hyvinvointia ovat tavoittelemisen arvoisia, mutta vain jos ne ovat vaikuttavia.
– Erilaiset ja monenlaiset toimet täytyy kohdentaa niihin tahoihin, joissa paras hyöty saavutetaan.
Lue lisää: SDP:ltä terveysavaus: Kansan tulisi käyttäytyä kuin ylin tuloluokka, kokoomus tyrmää – "Käsittämätön, epärealistinen esitys"
Eduskunnan varapuhemies Antti Rinne (sd.) sanoi torstaina Huomenta Suomen haastattelussa, että Lappeenrannassa Etelä-Karjalan hyvinvointialue järjestää jo tällaisia kohdentamattomia terveystarkastuksia, ja että asiasta on tutkittua tietoa.
Pärmänen ei ole kuullut tällaisesta ja ihmettelee Rinteen väitettä.
– Vaikka en ole terveystaloustieteilijä, yleinen käsitys on, että nimenomaan kohdentamattomissa terveystarkastuksissa ei ole mitään tolkkua, koskan sen vaikuttavuus on huono.
Rinne sanoi hyvinvointiohjelman arvioitujen kustannusten olevan vuosittain 100–300 miljoonaa euroa.
Nämä kustannukset maksaisivat hyvinvointialueet eli käytännössä Suomen valtio.
Mistä SDP:n esittämässä hyvinvointiohjelmassa on kyse? Katso, miten Antti Rinteen kommentteja puitiin MTV Uutiset Livessä
11:28