Brittiäiti aavisti, että hänen vatsakivuista kärsivää pientä tytärtään vaivasi muukin kuin ummetus. Kun kipujen syy lopulta selvisi, oli jo liian myöhäistä.
Kolmevuotias iloinen, kupliva ja eloisa Aoife Flanagan-Gibbs alkoi kärsiä vatsakivuista kesäkuussa. Pikkutytön äiti Eilish Flanagan kertoo Essex Live -uutissivustolle vieneensä Aoifen lääkärin vastaanotolle 11 kertaa kolmen viikon aikana, mutta lääkärit kertoivat kerta toisensa perään lapsen kärsivän ainoastaan ummetuksesta.
– Äitinä tiesin, että jokin oli vialla. Huoleni kasvoi, kun hänellä alkoi olemaan kipuja myös muualla vartalossaan, mutta lääkärit eivät ikinä tutkineet häntä, Eilish-äiti väittää haastattelussa.
Tutkimuksille olisi ollut tarvetta.
LUE MYÖS: 5 vaarallista oiretta lapsella: Älä ikinä jätä näitä huomioimatta!
Oikea diagnoosi tuli liian myöhään
Vain muutama päivä sen jälkeen, kun vanhemmat olivat jälleen kerran saaneet kuulla lapsensa kärsivän ummetuksesta, diagnoosi sai jyrkän muutoksen. Aolife-tytöllä olikin harvinainen itusolusyöpä eli germinooma.
Aolifen maksassa oli suuri kasvain. Vanhemmat ymmärsivät tilanteen olevan huono.
Lisääntymissoluista peräisin olevat pahanlaatuiset kasvaimet esiintyvät useimmiten kives- tai munasarjasyöpänä, kertoo Mayo Clinic. Kasvaimia voi esiintyä myös muilla kehon alueilla, kuten vatsassa, aivoissa ja rinnoissa, vaikka syy tähän on epäselvä. Itusolusyövät reagoivat tyypillisesti hyvin hoitoon, ja monet niistä voidaan parantaa, vaikka ne olisi diagnosoitu myöhäisemmässäkin vaiheessa.
Aolifen tapauksessa diagnoosi kuitenkin tapahtui liian myöhään.
– Oli vain liian myöhäistä. Emme saaneet reilua mahdollisuutta, Eilish sanoo.
3-vuotias kuoli äitinsä käsivarsille
Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.
Heinäkuun alussa Aolife menehtyi sairaalassa yllättäen saamaansa sydänkohtaukseen. Itusolusyöpädiagnoosin saamisesta oli kulunut vasta päiviä.
– Pitelin häntä, koska tiesin, ettei kaikki ole kunnossa. Hän kuoli käsivarsilleni, Eilish muistelee.
Surun musertama Eilish ei halunnut tyttärensä kuolleen turhaan. Äiti toivoi, että hänen edesmennyt lapsensa voisi tehdä jotain muiden lasten puolesta. Aolifen elimiä, kudoksia ja kasvaimia luovutettiin tutkimustyöhön, jotta muut sairaat lapset saisivat paremmat mahdollisuudet selviytyä. Lisäksi Eilish on perustamassa Aolifen nimeä kantavaa Aoife’s Bubbles -järjestöä, jonka tarkoitus on lisätä tietoisuutta itusolusyövästä ja antaa tukea sairaille perheille.
Aoifen hoidosta vastanneen sairaalan edustaja kertoo Essex Livelle sairaalan olevan pahoillaan pienen tytön kuolemasta ja ottavansa osaa perheen suruun. Sairaalassa suoritetaan nyt tarkistusprosessi, joka tehdään jokaisen lapsen kuoleman jälkeen. Eilish Flanagan ei ole sairaalan mukaan ottanut heihin yhteyttä asian saralta.
LUE MYÖS: Isä luuli ottaneensa suloisen kuvan taaperostaan – totuus paljastui myöhemmin: "Se oli osa oireita"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
5:53
Lähteet: Essex Live, Fox News, Aolife´s Bubbles, Mayo Clinic