Lääkehinnoilla keplotelleelle lääkefirman pomolle potkut USA:ssa

Martin Shkreli
Martin Shkreli kuvattuna New Yorkissa oikeusistunnon jälkeen 17.12.2015.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 22.12.2015 01:19

MTV UUTISET - STT - AFP

Kansainvälistä paheksuntaa lääkehintakeplottelullaan herättänyt amerikkalainen liikemies Martin Shkreli on saanut potkut johtamastaan lääkeyhtiöstä.

KaloBios-lääkeyhtiö irtisanoi Shkrelin sen jälkeen kun hänet oli pidätetty epäiltynä petoksesta.

Shkreli nousi kansainvälisiin otsikoihin ensi kerran syyskuussa, kun hänen omistamansa Turing-lääkeyhtiö nosti immuunijärjestelmää heikentävien tautien, kuten malarian tai hivin, hoitoon tarkoitetun lääkkeen hinnan 55-kertaiseksi. Hinnannosto tuomittiin laajalti Yhdysvalloissa ja maailmalla.

Viime viikolla Shkreli pidätettiin epäiltynä miljoonien dollarien pyramidihuijauksesta vuosina 2009–2014. Shkreli on vakuuttanut syyttömyyttään ja sanonut, että hän on joutunut viranomaisten ajojahdin kohteeksi kohutun hinnankorotuksen vuoksi.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat