Lady Gagan ei tarvitse maksaa lupaamansa puolen miljoonan löytöpalkkiota kidnapattujen koiriensa löytäjälle – tässä syy
Poptähti Lady Gagan kaksi koiraa varastettiin vuonna 2021.
Los Angelesin tuomari on linjannut, ettei poptähti Lady Gagan tarvitse maksaa koiransa löytäneelle Jennifer McBridelle lupaamaansa puolen miljoonan dollarin, eli noin 436 tuhannen euron, palkkiota. Asia selviää Peoplen saamista oikeuden asiakirjoista.
Artistin kolmesta ranskanbulldoggista kaksi, Koji ja Gustav, varastettiin helmikuussa 2021. McBride toi koirat kahden tunnin kuluttua varkaudesta Los Angelesissa sijaitsevalle poliisiasemalle.
Alla olevassa kuvassa ovat Lady Gagan varastetut koirat, jotka hän sai takaisin.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
McBride kuitenkin pidätettiin huhtikuussa 2021 koiravarkaudesta neljän muun kanssa. Koiria ulkoiluttanutta Ryan Fischeriä ammuttiin ja hän loukkaantui vakavasti.
Tapahtumahetkellä McBride seurusteli yhden rikokseen osallistuneen kanssa. Heidät pidätettiin epäiltynä avunannosta. Kolme muuta rikokseen osallistunutta olivat osallisina ampumisessa ja varkaudessa.
McBride nosti helmikuussa 2023 kanteen Gagaa vastaan sopimusrikkomuksesta ja petoksesta saadakseen tämän lupaaman palkkion. Hän koki olevansa oikeutettu palkkioon, koska se oli määrä maksaa juuri koirien palauttamisesta.
Tuomari sanoi oikeuden päätöksessään, että McBriden valitus on kokonaisuudessaan oikeudellisesti riittämätön hänen varkauteen osallistumisensa jälkeen, ja huomautti, että McBridea syytettiin ja hän ei kiistänyt syytteitä varastetun omaisuuden vastaanottamisesta vuonna 2022. McBride on tuomittu varastetun omaisuuden vastaanottamisesta kahdeksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen.
Tuomari perusteli maanantain päätöstään sillä, ettei McBride voi olla osallisena rikokseen ja saada siitä kuitenkin palkkiota. 2. lokakuuta tehty lopullinen päätös asiassa tulee sen jälkeen, kun McBridelle annettiin 20 päivää aikaa muuttaa vetoomustaan, jossa hän väitti, ettei ollut millään lailla osallinen varkauteen ja hän vain otti koirat haltuunsa palauttaakseen ne Gagalle.
Tuomari ei enää salli McBridelle uutta valitusmahdollisuutta.
Fischeriä ampunut ei kiistänyt murhan yritystä, ja hänet tuomittiin 21 vuodeksi vankeuteen joulukuussa 2022.
Gaga ei ole julkisesti kommentoinut oikeudenkäynnin tulosta, mutta kirjoitti Instagramiin urheasta Fischeristä sen jälkeen, kun koirat oli varastettu.
– Jatkan rakastamistasi Ryan Fischer, vaaransit henkesi taistellaksesi perheemme puolesta. Olet ikuisesti sankari, Gaga kirjoitti tuolloin.
Lähde: People, The Washington Post
Uusimmat
-
11:59
"On viime aikoina jäänyt autoilijoilta noudattamatta" – tiedäthän, mitä tämä liikennemerkki tarkoittaa?
-
11:50
Pörssisähkön keskimääräinen hinta laski huhtikuussa edelliskuukaudesta
-
11:43
Al-Jazeera: Iranin presidenttiä pidettiin ehdolla maan ylimmän johtajan seuraajaksi ennen kuolemaansa
-
11:38
Omakanta-palvelussa häiriö – sisäänkirjautumisessa ongelmia
-
11:29
Suomessa on havaittu kaksi uutta lintulajia
-
11:27
Taantuma on ohi – miten se näkyy kansalaisen kukkarolla?
-
11:20
Suora lähetys: Hakaniemen uusi silta aukeaa Helsingin ytimessä
-
11:18
HJK:lta rajuja liikkeitä: Kritisoitu urheilujohtaja sai kenkää
-
11:14
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
11:13
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
11:09
Kommentti: Leijonissa yllätyksiä elintärkeällä tontilla – tässä kuumin peruna MM-kohtalonpelien alla
-
10:51
Valiokunnan puheenjohtaja: Petteri Orpo antanut väärää tietoa eduskunnassa
-
10:49
P. Diddy pyytää anteeksi järkyttävän pahoinpitelyvideon tapahtumia – uhrin asianajajalta täystyrmäys
-
10:39
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
10:29
Kurkusta ja retiiseistä paremman makuisia yllättävällä kikalla: "Siinä on oikeasti valtava ero"
-
10:24
Räppäri Redramalle luettiin syytteet – tilasi taikasieniä Hollannista
-
10:24
Suomi ja Britannia aloittavat laajan kumppanuuden – tärkein syy Venäjän uhka
-
10:13
Israel Iranin presidentin kuolemasta: "Me emme tehneet sitä"
-
10:09
Kaunis "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
10:06
Johnny Gaudreau kahteen ennätykseen MM-kisoissa
-
Lataa lisää