"Lähes huomaamaton" muutos iskee ensi vuonna asuntovelallisen talouteen – näin se näkyy

8:43img
Asuntojen hinnat laskevat poikkeuksellisella tavalla, ennustaa Hypo, mutta miten käy nyt miljoonalukaalien kauppa? Viiden jälkeen -ohjelma selvitti asia viime viikolla.
Julkaistu 23.11.2022 05:20

MTV UUTISET – Kauppalehti

Asuntolainan korkovähennys poistuu ensi vuonna kokonaan.

Vuokra-asuntoja välittävä Vuokraturva Oy varoittaa "lähes huomaamattomasta" muutoksesta, joka voi kuitenkin yllättää asuntovelalliset.

– Viime vuosikymmenen alussa tehtiin poliittinen päätös ajaa asuntolainojen verovähennyskelpoisuus portaittain alas. Päätös on jäänyt vähälle huomiolle, ja asuntolainojen verovähennysoikeus on sulanut vuosi vuodelta vaivihkaa ja jopa lähes huomaamattomasti, koska muutoksen merkitys on pitkän nollakoroista nauttimisen aikana ollut lähes olematon, kertoo Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola tiedotteessa.

Vielä vuonna 2011 asuntolainan korot olivat kokonaan verovähennyskelpoiset. Seuraavana vuonna korkojen verovähennys oli 85 prosenttia, mistä se on koko ajan laskenut. Tänä vuonna korkovähennys on viisi prosenttia. 

Korot ovat olleet nousussa viime aikoina. 12 kuukauden euribor oli viime perjantaina 2,8 prosenttia. Metsola huomauttaa, että vähennysoikeuden haihtumisen vuoksi nykytilanne poikkeaa aiemmasta.

– Jos viime perjantaita ei verratakaan vuoden vaan 11 vuoden takaiseen korkotasoon, nähdään että 18.11.2011 samainen 12 kuukauden euribor oli 2,0 prosenttia. Silloin se oli kuitenkin viimeistä vuotta kokonaan eli 100-prosenttisesti verovähennyskelpoinen, ja samoin oli pankin viitekoron päälle perimä marginaali, Metsola sanoo.

Metsolan mukaan muutoksen vaikutusta tavalliselle asuntovelalliselle voisi kuvata siten, että korkoon pitää laittaa puolet vielä päälle, jotta sen vaikutus olisi vertailukelpoinen takavuosien korkoihin.

– Näin ollen kahden prosentin koron maksaminen kuormittaa verovähennysoikeuden poistumisen seurauksena kotitaloutta nyt suunnilleen yhtä paljon kuin kolmen prosentin koron maksaminen kuormitti ennen vähennysoikeuden sulamista.

Metsolan mukaan neljän prosentin koron maksaminen kuormittaisi nyt saman verran kuin kuuden prosentin koron maksaminen kuormitti ennen verovähennysoikeuden haihtumista.

– Kuuden prosentin korko ilman verovähennystä taas vastaisi kuormittavuudeltaan karkeasti peräti yhdeksän prosentin kokonaan verovähennyskelpoista korkoa. Kun asunnon ostajat miettivät miten korkealle korot voivat nousta, tällaiset kertoimet eivät ajatuksena mukavilta tunnu.

Sijoitusasunnon hankkimista varten otetun lainan korot voi kuitenkin vähentää kokonaan verotuksessa.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli viime vuonna 865 700 asuntovelallista asuntokuntaa.

Allaolevasta taulukosta näkyy, miten suuri osa asuntolainan koroista on ollut verovähennyskelpoista vuodesta 2011 ensi vuoteen.

2011

100 %

2012

85 %

2013

80 %

2014

75 %

2015

65 %

2016

55 %

2017

45 %

2018

35 %

2019

25 %

2020

15 %

2021

10 %

2022

5 %

2023

0 %

Tuoreimmat aiheesta

Asuntolaina