Suomessa reilu kolmannes asuntoväestöstä omisti pörssiosakkeita tai sijoitusrahastoja viime vuoden lopussa, kertoo Tilastokeskus.
Omistuksia oli kaikkiaan 1,94 miljoonalla ihmisellä. Omistajien määrä kasvoi reilulla 50 000 ihmisellä toissa vuodesta.
Omistusten yhteenlasketun arvon mediaani oli vajaat 5 800 euroa ja keskiarvo reilut 40 000 euroa. Kymmenesosalla omistajista omistusten arvo oli yli 70 700 euroa ja viidellä prosentilla yli 138 000 euroa.
Pörssiosakkeiden tai sijoitusrahastojen omistus oli yleisintä 35–44-vuotiailla. Heistä omistuksia oli noin 40 prosentilla asuntoväestöstä.
Omistaminen oli yleisempää miehillä kuin naisilla. Asutonväestön miehistä 37 prosenttia omisti pörssiosakkeita, sijoitusrahastoja tai molempia, kun taas naisissa osuus oli vajaat 34 prosenttia.
Miesten omistusten arvo oli myös keskimäärin suurempi kuin naisten. Miehillä keskimääräinen omistusten arvo oli reilut 50 000 euroa ja naisilla noin 30 000 euroa. Tilastokeskuksen mukaan tämä kertoo siitä, että miehillä on yleisemmin suuria omistuksia.
Asuntoväestöön eivät kuulu laitoksissa kirjoilla olevat, asunnottomat, asuntoloissa asuvat tai pysyvästi ulkomailla asuvat ihmiset.
Osakesäästötili vauhdittanut sijoitusintoa
Omistaminen on yleistynyt Suomessa edellisten kymmenen vuoden aikana. Tilastokeskuksen mukaan sijoitusrahastoja tai pörssiosakkeita omistavien osuus asuntoväestöstä on kasvanut noin kymmenen prosenttiyksikköä vuodesta 2013.
Sijoitusrahastoja omistavien osuus on kasvanut tuona aikana vuosittain. Viime vuoden lopussa vajaat 30 prosenttia asuntoväestöön kuuluvista omisti sijoitusrahastoja. Vielä vuonna 2013 osuus oli noin 17 prosenttia.
Pörssiosakkeita omistavien osuus on puolestaan ollut kasvussa vuodesta 2019 lähtien. Tilastokeskus kertoo, että erityisesti vuonna 2020 käyttöön otettu osakesäästötili on vauhdittanut pörssiosakkeiden omistusintoa.
Viime vuoden lopussa vajaat 17 prosenttia asuntoväestöstä omisti pörssiosakkeita, kun osuus oli vajaat 13 prosenttia vuonna 2019.
Tilastokeskuksen erikoistutkija Veli-Matti Törmälehto sanoo, että erityisesti nuoret miehet ovat ottaneet osakesäästötilin omakseen.
– Osakesäästötilillä oli arvoa kahdeksalla prosentilla 16–24-vuotiaista miehistä ja kolmella prosentilla saman ikäryhmän naisista vuoden 2023 lopussa, Törmälehto sanoo Tilastokeskuksen tiedotteessa.
Hän arvelee, että säästämisen ja sijoittamisen kasvanut näkyvyys uutisissa sekä sosiaalisessa mediassa on voinut vaikuttaa kiinnostuksen nousuun. Lisäksi sijoitusvaihtoehtojen lisääntyminen ja osakemarkkinoiden yleinen tilanne vaikuttavat Törmälehdon mukaan sijoittamisen suosioon.
Katso myös: Näillä keinoilla suomalaiset uskovat vaurastuvansa. Vieraina Danske Bankin yksityispankin johtaja Jarmo Kuljukka sekä Mimmit sijoittaa -median toimitusjohtaja Pia-Maria Nickstöm.
9:28