Joka kolmas suomalainen elää ilman asiantuntijoiden suosittamaa kahden kuukauden säästöpuskuria, selviää tuoreesta kyselystä. Etenkin 35–44-vuotiaiden säästöt ovat huvenneet.
15 prosenttia kantansa kertoneista suomalaisista sanoo säästöjensä riittävän enintään viikoksi tilanteessa, jossa tulot ehtyvät, mutta kulut pysyvät ennallaan. Asia selviää LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselystä, johon vastasi reilu tuhat suomalaista.
Osuus on neljä prosenttiyksikköä suurempi kuin vuonna 2021.
Erityisen suuri osuus on 35–44-vuotiaissa. Heistä jopa joka viides, eli 20 prosenttia kantansa kertoneista vastaajista, sanoo selviävänsä säästöillään enintään viikon.
Vuoden 2021 kyselyssä, eli ennen laajamittaista hintojen nousua, näin sanoi vain 9 prosenttia vastaajista.
Lue myös: Osakesäästäminen on lisääntynyt myös heikossa taloustilanteessa - kotitalousomistajia on kohta miljoona
Säästöjen pitäisi vastata ainakin 2 kuukauden tuloja
Ekonomisti Hannu Nummiaron mukaan talouden tulovaran eli säästöjen, joita käytetään, jos tulot syystä tai toisesta ehtyvät, tulisi vastata ainakin kahden kuukauden nettotuloja.
Kyselyssä noin kaksi kolmasosaa kantansa kertoneista suomalaisista (65 prosenttia) sanoi säästöjensä riittävän vähintään kahdeksi kuukaudeksi.
35–44-vuotiaista näin sanoi hieman yli puolet.
Osuus laski kolmella prosenttiyksiköllä kaikissa ikäluokissa ja 17 prosenttiyksiköllä 35–44-vuotiaista vuodesta 2021.
– Inflaatio on varmasti saanut suomalaiset turvautumaan säästöihinsä kaikissa ikäluokissa, mutta eläkeläiset ovat olleet siltä paremmin suojassa indeksitarkistusten ansiosta, Nummiaro tulkitsee kyselyn tuloksia tiedotteessa.
– Sen sijaan työikäisillä palkat eivät ole nousseet samassa tahdissa hintojen kanssa. Samalla välttämättömät menot, kuten asumisen ja ruuan kustannukset ovat kasvaneet, eli vaikka säästössä olisi yhtä suuri summa kuin kolme vuotta sitten, ei se riitä tänä päivänä yhtä pitkälle.
Lue myös: Milloin kannattaa harkita pienlainan ottamista koulutarvikkeiden ostamista varten?
Loppukesä erityisen vaikeaa aikaa
Loppukesä on Takuusäätiön ja LähiTapiola Varainhoidon tiedotteen mukaan erityisen vaikeaa aikaa monelle.
Tämä näkyy talous- ja velkaongelmiin apua tarjoavan Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha A. Pantzarin mukaan piikkinä säätiön talousneuvontapalvelujen kysynnässä.
Takuusäätiön neuvontaan tulee keskimäärin 2 400–2 800 yhteydenottoa kuussa ja yli 33 000 vuodessa.
Elokuussa yhteydenottoja tulee noin kolmanneksen enemmän kuin tavallisesti.
– Vuodessa on kaksi ajankohtaa, jolloin asiakaspalvelumme ruuhkautuu: ensimmäinen on alkuvuosi, kun joulun kustannukset ovat tehneet loven kukkaroon ja toinen elokuu, kun kesälomabudjetti on käytetty ja arki alkaa. Syksyyn saattaa liittyä myös monia hankintoja, joihin pitäisi varata ylimääräistä, esimerkiksi koulukirjoja tai uusi kuntosalikortti. Parasta olisi, jos ihmiset säästäisivät paitsi kesälomaa, myös syksyn starttia varten, Pantzar sanoo.
Lue myös: Opintolainaa voi nostaa nyt enemmän kuin koskaan aiemmin – opiskelijat pitävät muutosta huolestuttavana
Nuorten hyvinvointi heikentynyt
Tuoreessa Arjen katsaus -kyselyssä kysyttiin myös, miten vastaajien taloudellinen tilanne on vaikuttanut heidän jaksamiseensa ja hyvinvointiinsa viimeisen kolmen vuoden aikana.
40 prosenttia kantansa kertoneista vastaajista sanoi vaikutuksen olleen kielteinen ja 23 prosenttia myönteinen.
37 prosentille kantansa kertoneista vastaajista taloudellinen tilanne ei ole vaikuttanut jaksamiseen ja hyvinvointiin.
Alle 25-vuotiaista jopa 60 prosenttia kantansa kertoneista vastaajista sanoi taloudellisen tilanteen vaikuttaneen jaksamiseen ja hyvinvointiin kielteisesti. 35–44-vuotiaiden joukossa osuus oli toiseksi suurin, 54 prosenttia.
– Arjesta selviytyminen ahdistaa monia. Taloushuolet ovat yksi suurimpia jaksamista ja mielen hyvinvointia heikentäviä tekijöitä. Tämä vaikuttaa väistämättä myös esimerkiksi ihmisten työtehoon ja työtehtävistä suoriutumiseen, Pantzar huomauttaa.
LähiTapiolan Arjen katsaus -kyselyihin vastasi 1 053 ihmistä 26.4.–2.5.2024 ja 1 014 ihmistä 24.11.–2.12.2021 . Kyselyt toteutti tutkimusyhtiö Verian (ent. Kantar Public).