Lähisukulaistaan ja muita lapsia hyväksikäyttäneen pohjoiskarjalalaisen tuomio koveni – salakuvasi, jakoi kuvia verkossa ja kosketteli lukuisia kertoja vuosien ajan

1:58img
Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on ollut laajalti otsikossa KRP:n selvittämän laajan hyväksikäyttö- ja lapsipornoringin vuoksi.
Julkaistu 04.04.2019 12:38
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Itä-Suomen hovioikeus on koventanut lukuisista seksuaalirikoksista tuomitun pohjoiskarjalalaismiehen vankeustuomiota. Mies oli muun muassa hyväksikäyttänyt lähisukulaistaan ja levittänyt lapsipornoa.

Miehellä oli useita uhreja, mutta yksi heistä oli hänen oma lähisukulaisensa. Rikokset tapahtuivat Joensuun ja Polvijärven alueella.

Rikokset kestivät kymmenen vuotta

Rikosten tekoaikojen perusteella miehen toiminta oli alkanut vuonna 2008 sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidolla ja myöhemmin levittämisellä.

Tällaisissa rikoksissa on kyse niin sanotusta lapsipornosta, josta osa oli ladattu verkosta ja osa valmistettu itse. Tekoihin liittyi myös salakatselua.

Vuonna 2013 mies aloitti ensimmäisen törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön, ja myöhemmin uhreja tuli lisää. Miehen rikokset saatiin lopetettua vuoden 2018 alussa.

Mies kosketteli ja ahdisteli sekä ehdotteli seksuaalisia asioita 10–13-vuotiaille uhreilleen. Tekoja oli jokaista uhria kohden keskimäärin kymmenen.

Lähisukulaisen osalta mies oli myös kosketellut lapsen sukupuolielimiä. Tästä rikoksesta mies sai tuomion törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Lue myös: Helsinkiläinen Tommi on nähnyt työssään 11-vuotiaita poikia, jotka ovat joutuneet hyväksikäytön uhreiksi – "Tekijä ei aina ole tuntematon namusetä"

Kymmenien tuhansien eurojen korvaukset

Vuonna 1967 syntyneen miehen tuomio koveni hovioikeudessa 4 vuoteen 4 kuukauteen. Aiemmin käräjäoikeus oli antanut teoista 3 vuoden 10 kuukauden rangaistuksen.

Rikosnimikkeitä on pitkä lista.

Mies katsottiin syylliseksi yhteen törkeään lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön, kuuteen perusmuotoiseen lapsen hyväksikäyttöön, kahteen salakatseluun, kahteen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämiseen ja hallussapitoon, kahteen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapitoon ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämiseen.

Lue myös: Alaikäisten seksuaalista hyväksikäyttöä puolustellaan usein leikillä tai hellittelyllä – uhrin lamaantuminen yritetään kääntää suostumukseksi: "Emme me kykene toimimaan uhkaavassa tilanteessa niin kuin toimintaelokuvassa"

Joutuu maksamaan korvauksia uhreilleen

Mies oli jo käräjäoikeudessa määrätty maksamaan uhreille huomattavia korvauksia. Lähisukulaiselle miehen piti maksaa yhteensä 17 700 euroa törkeän hyväksikäytön aiheuttamasta kärsimyksestä ja tilapäisestä haitasta sekä salakatselun, lapsen kuvan hallussapidon ja levittämisen aiheuttamasta kärsimyksestä.

Muiden uhrien korvaukset vaihtelivat noin 1500 eurosta 8000 euroon.

Matalimmat korvaukset määrättiin maksettavaksi korvauksena sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisen ja hallussapidon aiheuttamasta kärsimyksestä, korkeimmat lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Yhteensä miehen maksettavaksi tuli kymmeniä tuhansia euroja.

MTV Uutiset ei julkaise tekijän nimeä uhrien henkilöllisyyden suojelemiseksi.

Tuoreimmat aiheesta

Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö