Utah Jazzissa huippukautta pelaava Lauri Markkanen kiinnostaa muita NBA-seuroja.
Lauri Markkasesta on valtaisaa kiinnostusta NBA:n siirtomarkkinoilla ennen kolmen viikon päästä koittavaa siirtotakarajaa. Mediatietojen mukaan Utah Jazz on kuitenkin tyrmännyt kilpailijoidensa kyselyt, sillä sen aikomuksena on sorvata 26-vuotiaalle kesällä uusi, jättimäinen jatkosopimus.
LUE MYÖS: Lauri Markkasen näyttävä donkki ei riittänyt – Utah taipui vasta jatkoajalla
ESPN:n mukaan Indiana Pacers on yksi useista seuroista, joka oli ollut viime viikkojen aikana Jazziin yhteydessä Markkasesta.
Lyhyiksi jääneissä keskusteluissa Jazz ei kuitenkaan osoittanut minkäänlaista kiinnostusta päästää suomalaistähteään lähtemään, minkä jälkeen Pacers päätyi hankkimaan Pascal Siakamin Toronto Raptorsista.
Myös Action Networkin tiedot kertovat, ettei Markkanen ole kaupan.
– Voitte lopettaa Lauri Markkasesta soittelemisen. Se ei ole tapahtumassa, NBA-analyytikko Matt Moore linjaa.
Mooren mukaan Jazzilla on selvä aikomus neuvotella Markkasen kanssa ensi kesänä uudesta jatkosopimuksesta maksimikorvauksella.
Luvassa roima palkankorotus
Markkanen on vapaa agentti kesällä 2025, mutta niin sanotulla siltasopimuksella hänelle voidaan sorvata maksimisopimus jo tämän vuoden puolella.
Tällöin Markkasen palkka nousisi siis jo ensi kaudeksi, minkä myötä hänet voidaan kiinnittää Jazziin rahakkaalla, 4–5 vuoden mittaisella jatkosopimuksella. Tällä hetkellä Markkanen tienaa Jazzissa noin 17 miljoonaa dollaria vuodessa.
Tämänhetkisten arvioiden mukaan Markkasen vuosipalkka voi siis nousta kaudelle 2025–26 peräti 46 miljoonaan dollariin (noin 42,3 miljoonaa euroa). NBA:n maksimivuosipalkan suuruus on riippuvainen siitä, kuinka suuri palkkakatto seuroille asetetaan.
LUE MYÖS: NBA:ssa pökerryttävien piste-ennätysten ilta – sentterihirmu ohitti Wilt Chamberlainin
Markkanen on useasti sanonut olevansa tyytyväinen tilanteeseensa ja elämäänsä Utahissa. Joukkue on tällä hetkellä hyvässä vireessä ja noussut taistelemaan pudotuspelipaikoista.
Markkanen päätyi Jazziin syksyllä 2022, kun Cleveland Cavaliers kauppasi hänet Utahiin.
Siirryttyään Jazziin hän on noussut NBA:n All-Star-tason pelaajaksi. Lisäksi hän voitti kauden 2022–2023 kehittyneimmän pelaajan palkinnon.