Lakko iskee tänään myös ruokakauppoihin – lähikauppa saattaa olla kiinni

10:48img
Näin lakko näkyy ruokakaupoissa.
Julkaistu 31.01.2024 12:16
Toimittajan kuva

Kitta Kohonen

kitta.kohonen@mtv.fi

Vasta torstaiaamu näyttää, kuinka moni työntekijä saapuu töihin ja missä laajuudessa ruokakaupat avataan. Kuluttajan kannattaa varautua siihen, että lähikauppa onkin kiinni.

Kunnioitamme lakko-oikeutta eli työntekijällä on oikeus jäädä kotiin tai tulla töihin. Pidämme sitä tosi tärkeänä, sanoo Huomenta Suomessa vieraillut SOK:n päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho

Tavoitteena on tietenkin se, että mahdollisimman moni myymälä pystytään avaamaan suhteellisen normaalisti.

Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto kertoo Huomenta Suomen haastattelussa muiden kertovan samaa. 

Kaikki kaupanyritykset, joita lakko koskee, ovat sanoneet, että pyrkivät pitämään ovet auki, mutta huomisaamu näyttää. Kuluttajan kannalta on ikävää, koska ei voi olla varma, onko kauppa auki.

Aiemmat lakot ovat opettaneet, että illan tunteja joudutaan todennäköisesti leikkaamaan jonkin verran pois eli kauppa saattaa mennä kiinni tavallista aikaisemmin.

"Maitopurkki löytyy seuraavasta kaupasta"

Mikäli lähikauppa on kuitenkin huomenna kiinni, seuraava lähellä oleva kauppa on todennäköisesti auki. 

Niin meillä kuin muillakin kaupantoimijoilla on sen verran tiheä kauppaverkosto, että jos sellainen poikkeama sattuisi, varmasti seuraavasta kaupasta maitopurkin saa, Päällysaho sanoo.

Miten ammattiyhdistysliikkeet ovat suhtautuneet haja-asutusalueisiin, joissa saattaa olla pitkät välimatkat kaupasta toiseen? 

Käsittääkseni ei ole varmistettu mitenkään. Tietysti tässä on kyse yhden vuorokauden lakosta. Tilanne on vähän erilainen, Kari Luoto toteaa.

Hyllyt eivät tyhjene

Niin Luoto kuin Päällysaho muistuttavat, että ruoka ei päivässä lopu.

Kun mietitään pienmyymälöitä, supermarketteja ja hypermarketteja, niin kaupasta löytyy tuhansia tai kymmeniätuhansia tuotteita. 

Lisäksi kaupasta löytyy lähivarasto tai takavarasto eli hyllyjä pystytään täydentämään. Näin ajatellen kaupasta löytyy merkittävä osa tuotteista, Päällysaho kertoo.

Ruuan verkkotilauksia on tehty viimepäivinä ahkerasti. 

Kuluttaja on varmaan ajatellut, että jos tulee viiveitä, minäpä teen verkkokauppatilaukseni jo tälle päivälle.

Lisätöitä ja ruokahävikkiä

Tämä lakko ei ole työnantajan ja työntekijän välinen lakko, vaan poliittinen lakko. Kaupanala on halunnut ottaa etäisyyttä asiaan, vaikka toivoo, että asiaan löytyy ratkaisu.

Lakko aiheuttaa lisätöitä ennen lakkoa, sen aikana ja sen jälkeen. Toivomme myös, ettei se aiheuttaisi ruokahävikkiä SOK:n Sampo Päällysaho sanoo. 

Ruokakaupassa tärkeää on tasainen tavaravirta. Logistiikan ja hävikin kannalta tämä saattaa aiheuttaa siihen jonkinlaisia piikkejä, joita joudutaan paikkaamaan, lisää Päivittäistavarakauppa ry:n Kari Luoto.

Kyseessä on vuorokauden lakko, joten sillä ei ole niin isoa merkitystä tähänkään asiaan. 

Tuoreimmat aiheesta

Lakot