Lämmin ja tyyni sää on nostanut sinileväkukintoja näkyviin

3:33img
Tällainen oli sinilevätilanne heinäkuun loppupuolella. Katso uutisjuttu aiheesta.
Julkaistu 13.08.2020 16:06

MTV UUTISET–STT

Viime viikkojen lämmin ja tyyni sää on nostanut sinileväkukintoja pintaan, kertoo Suomen ympäristökeskus (Syke).

Avomerialueilla havaittiin viikonloppuna paikoin runsaita sinilevän pintakukintoja, ja järvilläkin sinilevä on paikoittain hieman runsastunut.

Ajankohtaan nähden sinilevää esiintyy kuitenkin edelleen keskimääräistä vähemmän. Ainoastaan Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan sekä Hämeen maakunnissa sinileväesiintymiä on havaittu tavallista enemmän.

Itämerellä sinilevää on ollut runsaimmin Ahvenanmaan pohjoispuolella sekä Suomenlahdella etenkin Hiidenmaan ja Porkkalan välillä.

Tuoreimmat aiheesta

Sinilevä