Lännen Media: Henkirikokset vähenevät kasvukeskuksissa – Lappi ja Kymenlaakso synkintä aluetta

Hyrylä
Kuva poliisin välittämästä valvontakameravideosta marraskuulta. Kuvassa kävelee Hyrylän henkirikoksesta epäilty mies.Handout
Julkaistu 27.02.2016 05:34

MTV UUTISET - STT

Kun ennen Helsinki oli maan ongelma-aluetta, nykyisin surmia tapahtuu tärkeimmissä kasvukeskuksissa vähemmän kuin muualla maassa.

Henkirikokset vähenevät etenkin kasvukeskuksissa. Asiasta kertoo Lännen Media.

Henkirikoksia tutkineen Helsingin yliopiston tutkijan Martti Lehden mukaan näyttää siltä, että ainakin tärkeimmät kasvukeskukset ovat olleet laskevan rikollisuuskehityksen kärjessä. 

Kuolemaan johtavia rikoksia tehdään asukaslukuun suhteutettuna nykyisin eniten Lapissa, Keski-Suomessa ja Kymenlaaksossa. 

Henkirikosten kokonaismäärä on vähentynyt Suomessa 1990-luvun puolivälistä lähtien. Muutos on noudattanut yleiseurooppalaista ja länsimaista kehitystä. 

Ajanjaksolla 2010–2014 kuolemaan johtaneiden rikosten määrä jäi joka vuosi sataatuhatta asukasta kohti alle kahteen.  

Tuoreimmat aiheesta

Rikos