IL: Suomalaiset tappavat enemmän kuin muut pohjoismaalaiset

poliisi ruotsi
/All Over Press
Julkaistu 05.03.2018 08:16

Salla Laurila

Suomessa tehdään eniten kuolemaan johtavia väkivaltarikoksia kaikista Pohjoismaista suhteessa väkilukuun, uutisoi Iltalehti tekemänsä selvityksen perusteella.

Kuolemaan johtavia väkivaltarikoksia tehdään noin kolmanneksen enemmän kuin esimerkiksi Ruotsissa, lehti kertoo.

Sekä Suomessa että Ruotsissa väkivaltaan liittyy vahvasti alkoholi. Suomessa humalaisten väkivaltatilanteita on kuitenkin enemmän ja ne johtavat useammin kuolemaan.

Ruotsissa väkivaltarikosten määrä on kääntynyt selvään kasvuun viimeisen parin vuoden aikana. Maassa ovat lisääntyneet erityisesti rikollisten väliset konfliktit. Jengirikollisuus keskittyy erityisesti tietyille alueille, kuten Tukholmaan, Göteborgiin ja Malmöön. Myös aseen käyttö henkirikoksissa on yleistynyt, Iltalehti kertoo.

MTV Uutiset on käsitellyt Ruotsin lähiöiden rikollisuusongelmaa aiemmin. Katso alta uutisjuttu aiheesta:

2:07img

Tuoreimmat aiheesta

Rikos