Länsiväylä-lehden riippumattomuus kyseenalaistettu – Riikka Purran puoliso työskentelee uutispäällikkönä

Riikka Purra Helsingissä kesäkuussa 2023.
Länsiväylän päätoimittaja Heli Koivuniemen mukaan Mikko Välimaan asema lehden uutispäällikkönä ja Riikka Purran (ps.) puolisona herättää kysymyksiä.All Over Press
Julkaistu 19.07.2023 12:47

MTV UUTISET – STT

Lehti myös sanoutuu irti rasismista. Päätoimittajan mukaan Purran puoliso ei osallistu uutisointiin perussuomalaisista.

Hallituskriisin jälkimainingit ovat osuneet myös Länsiväylä-lehteen, kun sen uutispäällikkö Mikko Välimaa kommentoi yksityishenkilönä kesälomaltaan Twitterissä valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) rasistisia kirjoituksia, lehden päätoimittaja Heli Koivuniemi kirjoittaa lehden keskiviikkoisessa pääkirjoituksessa.

Välimaa on Purran aviopuoliso.

– Välimaa on todennut puolisonsa aikoinaan kirjoittamien tekstien olevan rumia ja rasistisia. Hänen kritiikkinsä oli suunnattu journalisteille, Koivuniemi kirjoittaa.

Pääkirjoituksessa myös kerrotaan, että lehden toimitus sanoutuu irti kaikenlaisesta rasismista.

Koivuniemen mukaan lehden riippumattomuus on kyseenalaistettu. Hänestä on ymmärrettävää, että Välimaan asema lehden uutispäällikkönä ja Purran puolisona herättää kysymyksiä.

– Minun ja Länsiväylän toimituksen tehtävänä on varmistaa, etteivät Välimaan roolit vaaranna Länsiväylän toimituksellista riippumattomuutta. Länsiväylässä työskentelee kaksi uutispäällikköä. Tämä malli mahdollistaa sen, ettei Välimaa osallistu perussuomalaisia käsittelevään uutistyöhön, hän sanoo.

Länsiväylä ilmestyy Espoossa, Kauniaisissa ja Kirkkonummella kahdesti viikossa.

Lue myös: Media-alan vaikuttajat: Rydmanin mediaväitteet omituisia – puheet pitäisi pystyä perustelemaan

1:32img

Politiikan toimittaja: Käynnissä on vaalien jälkinäytös – "Mitä porukkaa nämä perussuomalaiset ovat ja voiko heidän kanssaan tehdä hallitusyhteistyötä?".

"Tekstit ymmärretty väärin"

Välimaa kommentoi "riikan" kirjoituksia viime viikolla vastauksena STT:n vastaavan päätoimittajan Minna Holopaisen tviittiin

Holopainen lainasi tviitissään Erja Yläjärven tviittiä, jossa Yläjärvi muun muassa vertaili nykyisen valtiojohdon viestintää entisen pääministeri Sanna Marinin (sd.) viestintälinjaan. Yläjärvi siirtyy syyskuussa Hufvudstadsbladetin vastaavan päätoimittajan tehtävästä Helsingin Sanomien vastaavaksi päätoimittajaksi.

Twitterkeskustelu käytiin ennen kuin Purra asteli median eteen tiedotustilaisuudessa.

– Enpä olisi uskonut näkeväni hetkeä, että edellisen pääministerin viestintää haikaillaan. Marinin tapa säädellä julkisuuttaan oli uutistyössä jatkuva päänsärky. Mutta @EYlajarvi (Erja Yläjärvi) on tässä oikeassa: viime syksyn kohujen kriisiviestintä oli esimerkillistä verrattuna tähän nykyiseen, Holopainen kirjoittaa saatteena Yläjärven tviittiin.

– Ihan perusteltu kysymys. Yhtä perusteltua on kysyä, miksi kenenkään pitäisi vastata kysymyksiin, jotka eivät perustu siihen, mitä on sanottu, vaan oletuksiin siitä, mitä on sanottu, Välimaa puolestaan vastasi Holopaiselle.

Lue myös: Onko kokoomus jäänyt perussuomalaisten jalkoihin? Tutkijat vastaavat

Tviitiissään Välimaa väittää, että "riikan" kirjoitukset ymmärrettiin väärin.

– Toimittajien pitäisi olla luetunymmärtämisen huippuosaajia, mutta tämä case osoittaa, että osaamista oli kollektiivisessa väärinymmärtämisessä sekä lähdekritiikin sivuuttamisessa.

Hän myös kehottaa toimituksia lukemaan tekstit.

– Siellä on käytetty rumaa kieltä, kun on kommentoitu koettua seksuaalista ahdistelua sekä koettua ampumisuhkausta junassa. Mutta sellaista, jota julkisuudessa väitetään sanotun, ei ole, Välimaa kirjoitti tviitissään.

9:35img

Purran kommentit herättävät keskustelua sote-alalla – näin tunnelmista kertoo alalla työskentelevä Hunderra Assefa.

Lue myös: Valtio-opin professori tyrmää presidentin ulkopoliittisen vallan kasvattamisen

Tuoreimmat aiheesta

Media