60 tyttöä kuolee päivittäin lapsiavioliitoista aiheutuviin raskauksiin ja synnytyksiin, kertoo Pelastakaa Lapset -järjestön uusi analyysi.
Vuositasolla tämä tarkoittaa 22 000 lapsiavioliitosta johtuvaa kuolemaa. Lähes puolet lapsiavioliittoihin liittyvistä kuolemantapauksista tapahtuu Länsi- ja Keski-Afrikassa. Teini-ikäisten äitiyskuolleisuus on näillä alueilla suurempi kuin missään muualla maailmassa.
Etelä-Aasiassa puolestaan raportoidaan vuosittain noin 2 000 lapsiavioliittoon liittyvää kuolemaa. Seuraavina tilastoissa ovat Itä-Aasian ja Tyynenmeren alue, jossa vastaava luku on 650 kuolemantapausta sekä Latinalainen Amerikka ja Karibia, jossa luku on 560 kuolemantapausta vuodessa.
Koronapandemia pahentanut tilannetta
Pelastakaa Lapset -järjestön mukaan koronapandemia on edelleen pahentanut lapsiavioliittoihin ajavaa eriarvoisuutta, vaikka positiivinen kehitys lapsiavioliittojen vähentämiseksi oli pysähtynyt jo aiemmin.
Tiedotteen mukaan pandemia on johtanut koulujen sulkemiseen, terveyspalvelujen ylikuormittumiseen tai sulkemiseen sekä yhä useampien perheiden köyhyyteen. Naisia ja tyttöjä koskettaa lisääntynyt väkivallan riski pitkittyneiden sulkutilojen aikana.
– Miljoonien tyttöjen lapsuus loppuu vuosittain ennen aikojaan, ja usein he joutuvat naimisiin hyvinkin paljon heitä vanhempien miesten kanssa. Sen lisäksi, että tyttöjen terveys ja eloonjäänti vaarantuvat lapsiavioliittojen myötä, heiltä evätään usein myös mahdollisuudet koulutukseen ja kehittymiseen, sanoo kansainvälisten ohjelmien johtaja Anne Haaranen tiedotteessa.
Monissa yhteisöissä on yhä vallalla haitallisia uskomuksia esimerkiksi siitä, että nuorille äideille syntyneet lapset ovat terveempiä ja älykkäämpiä.
Tänään vietetään kansainvälistä tyttöjen päivää.