Kun Riina Mattila, 28, oli 13-vuotias, hänen kaverinsa raiskasi hänet. Se jätti trauman, jota Riina käsittelee edelleen.
Nyt hän on kirjoittanut kirjan Eloonjäämisoppi (Kosmos, 2019), missä käy yksityiskohtaisesti läpi seksuaalisen väkivallan seurauksena syntyneitä traumoja ja niistä selviämistä.
– Kirjan julkaiseminen on jännittänyt tosi paljon. Mutta kyllä aika nopeasti sain sen käsiteltyä, koska tiedän, että tällaiselle tarinalle on tarvetta, ja siitä on hyötyä monille ihmisille, Riina Mattila kertoo MTV Uutisille.
Kirjallaan Riina haluaa tuoda esiin sen, että raiskauksen aiheuttamista traumoista on mahdollista selvitä.
– Haluan saada itseni ymmärtämään, että minut todella on raiskattu. Ettei tapahtunut ole mielikuvitukseni tuotetta vaan täyttä totta. Ja mikä tärkeintä: haluan saada itseni – ja teidät kaikki – ymmärtämään, että kun ihminen pakotetaan seksiin, se on aina raiskaus, oli itse akti minkälainen tahansa, Riina kirjoittaa kirjassaan.
Lue myös: Mies käytti alakouluikäistä lasta seksuaalisesti hyväksi eri tavoin yli kymmenellä eri kerralla – tuomittiin ehdolliseen vankeuteen
Riina alkoi kirjoittaa kirjaa viime syksynä. Syy kirjan kirjoittamiseen oli se, että traumoista kirjoitettu kirjallisuus on pääasiassa terapeuttien ja asiantuntijoiden kirjoittamaa.
Siksi Riina päätti kirjoittaa kirjan omista kokemuksistaan, seksuaalirikoksen uhrin näkökulmasta.
– Toivon, että oikeat ihmiset löytäisivät kirjastani lohtua ja samaistumiskokemuksia. Kirja on kirjoitettu kaikille uhreille ja samaa kokeneille. Niitä varten se on, hän sanoo.
15:58
Olisiko rangaistusten koventaminen keino vähentää raiskauksia?
Traumat oli elettävä uudelleen
Kirjoitusprosessi oli raskas, sillä sen aikana Riina joutui käymään uudelleen läpi kaikki traumaattiset muistot.
– Kirjoitat kuitenkin itsestäsi ja samalla se on tutkimusmatka omaan prosessiin. Se oli paikoitellen hyvin raskasta, sillä jouduin palaamaan asioihin, joita en ollut ajatellut hetkeen.
Kirjassaan Riina muistelee, että lapsuudenkaverin käytös muuttui ahdistelevaksi silloin, kun murrosiän merkit alkoivat ulkoisesti näkyä Riinassa.
Toverillinen kaverisuhde muuttui lopulta ahdistavaksi.
– Poika muuttui antisosiaaliseksi ja ahdistelevaksi: hän seurasi minua koulusta kotiin, tunkeutui väkisin kanssani sisälle ja jahtasi minua hyppynaru tai jokin muu ruoskaksi kelpaava väline kädessään.
Lopulta poika raiskasi Riinan. Tapahtuma oli niin traumaattinen, että Riinan oli pitkään vaikea ymmärtää joutuneensa seksuaalirikoksen uhriksi. Myös hänen muistikuvat tilanteesta olivat pitkään hajanaiset.
Lue myös: Puistattava rikos: Mies raiskasi naisen ja tarjosi tätä tuttavilleen muutamasta kympistä
Vaikka Riinaa ei raiskaustilanteessa varsinaisesti uhattu väkivallalla, hän lamaantui tilanteessa täysin.
Riina koki olevansa niin alistettu, ettei pystynyt vastustelemaan raiskausta.
– Minä en estellyt, pyristellyt vastaan tai yrittänyt puolustautua. Jos on kolmetoistavuotias ja päällä makaa tyyppi, joka oli ensin lapsuuden paras kaveri ja sen jälkeen kiusaajaksi ja ahdistelijaksi muuttunut hirviö, kaikki valta on silloin hänellä. Minä en pystynyt vastustelemaan. En vain pystynyt. Minulla ei ollut siihen voimia, Riina kirjoittaa.
Raiskaus jätti inhon seksiin
Raiskauksen seurauksena Riina koki pitkään kaiken seksuaalisuuteen liittyvän inhottavaksi.
– Jälkeenpäin huomasin, että aika pitkään välttelin ja pelkäsin seksiä ja kaikkea siihen liittyvää, vaikka pelolle ei olisi ollut mitään syytä.
Traumatisoituminen ilmeni muun muassa masentuneisuutena ja itsetuhoisuutena, kuten viiltelynä.
– Viiltelin noin kaksitoista vuotta. Joskus tein sitä päivittäin, pahimmassa vaiheessa monta kertaa päivässä, joskus kertojen väliin mahtui puolen vuoden mittaisia itsehillinnän kausia, Riina kertoo kirjassaan.
Lue myös: 16-vuotias yritti raiskata ikätoverinsa – jatkoi tekoa "sitkeästi" kielloista huolimatta
MTV Uutisille Riina kertoo olevansa nyt toipumisvaiheessa ja asiat elämässä ovat päällisin puolin hyvin.
Traumaattiset muistot eivät enää näyttäydy jokapäiväisessä elämässä häiritsevinä, mutta ajoittain ne nousevat esiin.
– Muistot eivät ole enää erityisen häiritseviä, mutta yleisesti traumaattiset muistot tarvitsevat jonkun muistuttajan. Jos puhutaan esimerkiksi seksistä, ja ollaan tilanteessa joka muistuttaa traumaattisesta tapahtumasta, keho voi alkaa reagoida samalla tavalla kuin silloin, Riina sanoo.
"En silloin tajunnut, että siinä oli mitään väärää"
Riina ei tehnyt aikanaan asiasta rikosilmoitusta.
– En silloin tajunnut, että siinä oli mitään väärää. Olin niin alistettu. Halusin vain, että minut jätetään rauhaan.
Riina arvelee, ettei olisi uskaltanut tehdä rikosilmoitusta, vaikka olisi ymmärtänytkin joutuneensa rikoksen uhriksi.
– Siitä ei ole mitään takeita, että rikosilmoituksesta olisi ollut mitään hyötyä.
Riina kritisoi suomalaista lainsäädäntöä siitä, että raiskausta tutkitaan ruumiillisen väkivallan kautta.
Jos raiskauksesta ei koidu fyysisiä vammoja, uhrin voi olla vaikea todistaa raiskauksen todella tapahtuneen.
– Rikosprosessissa sinua kyseenalaistetaan, ja kun kyseenalaistetaan tarpeeksi, uhri saattaa itsekin alkaa kyseenalaistaa koko asian, Riina sanoo.
Lakia tiukennettu
Riinan kokeman raiskauksen aikaan Suomen rikoslaissa oli vielä raiskauksen lievempi muoto: pakottaminen sukupuoliyhteyteen.
Määritelmän mukaan tekomuoto erosi raiskauksesta siten, että pakottamisessa sukupuoliyhteydessä ei ole käytetty väkivaltaa tai uhattu sillä.
Sittemmin lainsäädäntöä on tiukennettu ja tekomuoto määritellään nykyään raiskaukseksi.
Tällä hetkellä Suomen lainsäädännössä raiskaus määritellään kahdella tavalla: joko uhri on pakotettu sukupuoliyhteyteen väkivallalla tai sillä uhkaamalla, tai uhri on ollut sellaisessa tilassa, ettei ole kyennyt vastustamaan sukupuoliyhteyteen pakottamista.
Toimivan terapian löytäminen vei vuosia
Riina hakeutui ammattiavun piiriin vasta 18-vuotiaana, viisi vuotta tapahtuneen jälkeen. Riina kokee, että hänen kokemuksiaan ei aina ole otettu vakavasti.
Ensimmäinen kokemus mielenterveyspalveluista oli varsin kielteinen. Riinan mukaan mielenterveystyöntekijä on avoimesti sanonut, että Riinaa ei ole raiskattu, sillä tilanteessa ei käytetty väkivaltaa.
– Miten kukaan mielenterveysasioiden kanssa työskentelevä voi koskaan päästää suustaan mitään noin typerää, Riina ihmettelee kirjassaan.
Riina arvelee, että kielteiset kokemukset mielenterveyspalveluista johtuivat osaltaan siitä, ettei Riina uskaltanut kertoa kokemuksistaan.
– Jos joku olisi silloin kysynyt, että onko minulle tehty jotain, olisin varmaan itsekin paennut asiaa, Riina arvelee.
Riina hakeutui lääkärin vastaanotolle uudelleen 24-vuotiaana. Tuolloin kokemukset olivat parempia.
– Hakeuduin silloin uudelleen lääkäriin ja silloin tapasin ensimmäisen ammattilaisen, joka osasi lähestyä asiaa oikeasta näkökulmasta.
Terapia on ollut pitkäjänteistä työskentelyä, ja Riina on käynyt Kelan tukemassa terapiassa nyt kolme vuotta. Terapia loppuu tämän vuoden lopussa.
– Ajatus terapian loppumisesta ei sinänsä enää huoleta. Terapiaan voi silti aina soittaa, jos siellä haluaa käydä. Ei se ihan seinään lopu, Riina tuumii.