Laskiaisena lasketaan mäkeä, keitetään hernekeittoa ja herkutellaan laskiaispullilla – mutta mistä perinteet juontavat juurensa?
Laskiaiseen liittyy paljon erilaisia tapoja, menoja, uskomuksia, enteitä ja taikoja. Laskiainen oli aiemmin ennen kaikkea naisten perinteisiin töihin liittyvä päivä. Vastaavasti perinteisten miesten töiden, kuten peltoviljan ja hevosten juhla liittyi joulunpyhiin.
Tapana oli, että laskiaiseen mennessä oli saatava kehruut päätökseen, sillä päivän pidentyessä alkoi kankaiden kutominen, joka vaati enemmän valoa. Pellava mainitaan useissa vanhoissa laskiaiseen ajoittuvissa loruissa. Ennen laskiaisena naiset laittoivat puhtaan valkoisen paidan ylleen ja harjasivat hiuksiaan, jotta pellavan kuiduista tulisi valkeita ja pehmeitä.
Laskiaisen iltapäivänä alkoi hurja mäenlasku, jolloin huudettiin ”Pitkiä pellavia, hienoja hamppuja, nauriita kuin lautasia, räätiköitä kuin nurkanpäitä”. Mitä pidemmällä kelkka liukui, sitä pidemmäksi pellavat kasvoivat.
Kotiaskareet lopetettiin laskiaisena varhain iltapäivällä, jotta työt olisivat sujuneet joutuisasti loppuvuoden. Saunaan mentiin jo iltapäivästä: jos miehet ehtivät ensin saunaan, saatiin sonnivasikoita. Jos naiset ennättivät ensin, saatiin lehmiä. Saunassa ei saanut puhua, jotta kesällä vältyttäisiin hyönteisiltä.
Laskiaiseen kuuluvat nykyään hernekeitto ja laskiaispulla runsaalla kermavaahdolla sekä hillolla tai mantelimassalla. Aiemmin laskiaisena ruoassa tulikin olla paljon rasvaa. Mitä enemmän rasva kiilsi sormissa ja suupielissä, sitä paremmin siat lihoivat seuraavana kesänä ja lehmät lypsivät maitoa. Notkuvan pöydän runsauden uskottiin näin jatkuvan koko vuodeksi. Perunaa ei kuitenkaan saanut syödä laskiaisena, sillä sen uskottiin aiheuttavan paiseita.
Laskiaistiistain jälkeinen päivä on tuhkakeskiviikko. Jos silloin meni mäkeen, saattoi pilata pellavan kasvun.
Lähde: Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto. Otava. 1985.