Kun Sarah jätti vauvansa 1960-luvulla lastenhoitajan huomaan, mikään ei vaikuttanut olevan vialla. Hoitaja kuitenkin kaappasi lapsen, joka sai tavata äitinsä uudelleen vasta yli 50 vuoden kuluttua.
Roberta Lavonne Peterson on viimein saanut tavata äitinsä. Hän joutui käsittämättömän rikoksen vuoksi elämään 53 vuotta ilman yhteyttä äitinsä kanssa, kertoo WJLA.
Tuli nuorena raskaaksi ja päätti pitää lapsen
Sarah Petersonin elämä kulki melko tavanomaista rataa, kunnes hän tuli hyvin nuorena raskaaksi. Oli 1960-luku; kun Sarah'n isä sai tietää tapahtuneesta, hän otti tyttärensä pois koulusta ja ajoi tämän sitten myös pois kotoa.
– Olin myrkkyä. Olin raskaana, niihin aikoihin se oli myrkkyä, Sarah kuvailee.
Vuonna 1966 Sarah synnytti tyttövauvan, Robertan. Hän oli itse 16-vuotias. Sarah koki painetta mennä töihin ja huolehtia lapsesta, joten hän hankki vauvalleen hoitajan.
Sitten kaikki meni pieleen.
Hoitaja varasti vauvan
– Hän vaikutti hyvin miellyttävältä, mukavalta, hyvin suloiselta, erittäin rakastavalta ihmiseltä. En silloin pystynyt sanomaan hänestä mitään negatiivista, koska hän hoiti tyttöä niin hyvin, Sarah sanoo.
Kun Roberta oli neljän kuukauden ikäinen, Sarah saapui töistä hakemaan lastaan. Vastassa oli kuitenkin tyhjä asunto: lastenhoitaja oli muuttanut pois kertomatta kenellekään ja ottanut mukaansa paitsi omaisuutensa, myös Robertan. Kaksikko oli kadonnut jälkiä jättämättä.
– Hän oli roisto. Niin ajattelin. Hän oli roisto, joka varasti lapseni, Sarah sanoo.
Sarahilla ei ollut rahaa palkata asianajajaa eikä poliisiltakaan herunut apua. Sarahin mukaan ajat olivat erilaiset: nainen kertoo, että häneltä vaadittiin todisteita tapahtuneesta, eikä sellaisia ollut.
Roberta ja Sarah. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Se oli kuin vauvani olisi kuollut"
Vuosien ajan Sarah toivoi löytävänsä tyttärensä ja ajatteli tätä aina, kun näki ihmisiä kadulla lapsineen.
– Katselin aina ihmisten lapsia, (että) ehkä tuo on hän. Se oli kuin kuolemaa, kuin vauvani olisi kuollut, Sarah kuvaa.
Kului vuosikymmeniä. Sarah kykeni jatkamaan elämää: hän perusti perheen, mutta ei koskaan voinut unohtaa.
– Sellainen menetys ei jätä sinua koskaan, ei koskaan. Se on aina kanssasi, Sarah kuvailee.
Robertan varastanut nainen ei voinut saada lapsia
Vuosikymmenet Roberta kasvoi lastenhoitajansa kanssa, joka ei voinut saada omia lapsia. Robertan mukaan nainen teki parhaansa ollakseen hänelle äiti. Lastenhoitaja oli kertonut Robertalle jo 7-vuotiaana, että hänet on adoptoitu.
Hoitaja kuoli 2007 ja vei salaisuuden mukanaan hautaan. Roberta sai tietää totuuden itsestään vasta myöhemmin.
Tapasivat sattumalta ruokapaikan jonossa
Roberta oletti olevansa adoptoitu ja käytti vuosia biologista äitiään etsien. Sarah oli kuitenkin mennyt naimisiin ja hänen sukunimensä oli muuttunut. Sitten, sattuman kautta, äiti ja tytär saivat tavata vielä uudelleen.
Sarahin sisko Deborah soitti hänelle joulukuussa 2019 ja kertoi, että "jotakin omituista" oli tapahtunut: Deborah ja Robertan tytär Ursula olivat olleet hakemassa ruokaa samassa paikassa yhtä aikaa. Kaksikon sukunimet oli kajautettu ilmoille yhtä aikaa, ja nimi oli kummallakin ollut sama.
Ursula ja Deborah alkoivat jutella. Pian kävi ilmi, että kaksikko todella oli sukua toisilleen.
"Olin aina vahva ja annoin hänelle anteeksi"
Vuosikymmenten arvoitus tuli päätökseen, kun Roberta soitti äidilleen vielä samana iltana.
Vuosien ajan Roberta asui vain pienen matkan päässä äidistään. Hän on antanut kokemansa anteeksi.
– Olin aina vahva ja annoin hänelle anteeksi. Tein sen kauan sitten, Roberta sanoo.
"Emme voi hyvittää mennyttä, mutta voimme jatkaa tulevaisuuteen"
Vuosikymmenten jälkeen Roberta ja Sarah ovat erottamattomat. Robertan kasvattiperhe tulee tapaamaan Sarahin puolen perheen myöhemmin.
– Emme voi hyvittää mennyttä, mutta voimme jatkaa tulevaisuuteen. Ja niin aiomme tehdä, niin olemme päättäneet tehdä, Sarah kommentoi.
LUE MYÖS: Mies osti Rolexin parilla sadalla vuonna 1974 – tieto kellon nykyisestä arvosta lähes vei tajun
Lue lisää lifestyle-aiheista!
Lähteet: WJLA
Juttua muokattu 18.2.2020 klo 13.21: korjattu päivämääräksi joulukuuhun 2019, jutussa luki aiemmin virheellisesti, että sisko soitti Sarahille joulukuussa 2020.