Lataatko laitteitasi öisin tai muuten valvomatta? "Vaarallista uhkapeliä"

Akkupalot ovat luonteeltaan arvaamattomia ja voivat levitä nopeasti.

Valtaosa suomalaisista lataa akkukäyttöisiä laitteitaan valvomatta, selviää vakuutusyhtiö Lähitapiolan teettämästä kyselystä.

Kyselyn mukaan yli puolet on jättänyt laitteen lataukseen ja poistunut kotoa. Vastaajista 40 prosenttia puolestaan lataa laitteitaan usein yöaikaan, kun vain 20 prosenttia vastaajista ei tee niin koskaan.

Lähi-Tapiolan mukaan laitemääriin nähden akuista aiheutuu vähän tulipaljoja, mutta vahingon sattuessa vahinko voi olla suuri erityisesti, etenkin jos palo syttyy kenenkään huomaamatta.

– Kyselytulosten perusteella iso osa suomalaisista pelaa vaarallista uhkapeliä kotinsa turvallisuudella, Lähitapiolan ennaltaehkäisypalvelujen kehityspäällikkö Jussi Riikonen sanoo tiedotteessa.

Sängyn vierestä palo leviää helposti

 Akkupalot ovat Riikosen mukaan luonteeltaan arvaamattomia.

 – Ne voivat syttyä räjähtäen ja levitä asunnossa nopeasti. Jos paikalla ei ole ketään hälyttämässä apua, koti voi pahimmillaan palaa maan tasalle, hän muistuttaa.

Akkua ei saa ladata herkästi syttyvällä alustalla tai esimerkiksi pöydällä, jonka yllä olevaan kaapistoon palo voi levitä. Sängyn vierestä palo saattaa leviät lakanoihin.

– Viallinen laturi on aina paloturvallisuusriski. Rikkinäisen laturin käyttäjä asettaa myös itsensä vaaraan, sillä se voi aiheuttaa sähköiskun, Riikonen sanoo.

Myös viallinen laturi on Lähitapiolan mukaan paloturvallisuusriski.

Lähitapiolan vahinkotiedoissa on myös tapauksia, joissa puhelimen akku on syttynyt akun tai näytön vaihtamisen yhteydessä. 

Lue myös:

    Uusimmat