Latvala suklaisesta haasteesta: Täysin eri kaliiperia

Jari-Matti Latvala (2)
Jari-Matti Latvala on kolmantena Meksikon MM-rallissa ennen perjantain erikoiskokeita.Helena El Mokni
Julkaistu 04.03.2016 09:49
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Rallitähdet pääsivät näyttämään taitojaan yleisömeren keskellä Meksikon MM-rallin avauksessa.

Kauden ensimmäinen ralli käynnistyi Guanajuaton historiallisessa kaivoskaupungissa varhain perjantaiaamuna Suomen aikaa. Kymmenet tuhannet fanit seurasivat, kun kuljettajat taistelivat sekunnin kymmenyksistä kaupungin kaduilla ja tunneleissa.

- Meksikon ralli lunasti jälleen odotukset siitä, että kilpailulla on kalenterin parhaat avausseremoniat. Ihmisiä on joka vuosi enemmän, ja tunnelma on ainutlaatuinen, Latvala hehkutti Volkswagenin tiedotteessa.

Guanajuaton yleisöerikoiskokeen lisäksi avauspäivänä ajettiin kahdesti lyhyt pikataival rallin keskuspaikan Leonin tuntumassa. Latvala lähtee lauantain erikoiskokeille kolmantena 3,3 sekunnin päässä rallia johtavasta Sebastien Ogierista.

- Lyhyillä yleisöpätkillä tärkein asia on se, ettei tee isoja virheitä, mutta ei myöskään menetä liikaa aikaa. Onnistuimme tänään hyvin, Latvala sanoi.

Kilpailu käynnistyy kunnolla perjantai-iltana Suomen aikaa. Toisena kisapäivänä ajetaan kahdesti 54 kilometriä pitkä El Chocolaten vaativa erikoiskoe.

- El Chocolate on täysin eri kaliiperia (kuin yleisöerikoiskokeet). Siellä pitää olla täysin hereillä heti lähdössä, Latvala tietää.

Latvala jäi kauden kahdessa ensimmäisessä kilpailussa ilman pisteitä. Meksikossa hänellä on merkittävä etu MM-pistetaulukon kärkikuljettajaan Sebastien Ogieriin nähden, sillä ranskalaismestari joutuu auraamaan sorateitä ensimmäisenä autona.

Meksikon MM-rallin tilanne, EK3/21:

 1. Sebastien Ogier    VW      4.16,5
 2. Thierry Neuville   Hyundai   +1,7
 3. Jari-Matti Latvala VW        +3,3
 4. Andreas Mikkelsen  VW        +3,8
 5. Dani Sordo         Hyundai   +4,1
 6. Hayden Paddon      Hyundai   +4,6
 7. Lorenzo Bertelli   Ford      +5,7
 8. Martin Prokop      Ford      +5,8
 9. Ott Tänak          Ford      +5,9
10. Benito Guerra      Ford      +6,0
...
14. Teemu Suninen(WRC2)Skoda    +14,3

Rallin aikataulu (Suomen aikaa):

Torstai 3.3.

4.10 (pe) EK1: Street Stage (1,09 km)
5.30 (pe)EK2: Super Special 1 (2,30 km)
5.35 (pe) EK3: Super Special 2 (2,30 km)

Perjantai 4.3.

17.18 EK4: El Chocolate 1 (54,21 km)
18.41 EK5: Las Minas 1 (15,36 km)
20.14 EK6: Street Stage Leon 1 (1,41 km)
Huoltotauko (30 min)
22.27 EK7: El Chocolate 2 (54,21 km)
23.50 EK8: Las Minas 2 (15,36 km)
1.20 (la) EK9: Super Special 3 (2,30 km)
1.25 (la) EK10: Super Special 4 (2,30 km)

Lauantai 5.3.

16.53 EK11: Ibarrilla (30,38 km)
18.11 EK12: Otates 1 (42,62 km)
19.14 EK13: El Brinco 1 (7,15 km)
Huoltotauko (30 min)
22.08 EK14: Agua Zarca (16,47 km)
23.36 EK15: Otates 2 (42,62 km)
0.39 (su) EK16: El Brinco 2 (7,15 km)
1.34 (su) EK17: Super Special 5 (2,30 km)
1.39 (su) EK18: Super Special 6 (2,30 km)
Huoltotauko (45 min)
4.35 (su) EK19: Street Stage Leon 2 (1,41 km)

Sunnuntai 6.3.

16.03 EK20: Guanajuato (80,00 km)
18.08 EK21: Agua Zarca (16,47 km) * Power Stage

Tuoreimmat aiheesta

Ralli