Latvalalla huikea johto – tallikaveri keskeytti ulosajoon

Jari-Matti Latvala (8)
Jari-Matti Latvala johtaa kilpailua minuutin ja 34,1 sekunnin erolla Sebastien Ogieriin.Helena El Mokni
Julkaistu 06.03.2016 00:34
Toimittajan kuva

Toni Heinonen

Jari-Matti Latvala on pysäyttämättömässä vauhdissa Meksikon MM-rallissa.

Volkswagen-kuljettaja Latvala voitti jo viidennen erikoiskokeen putkeen. Hän päihitti rallissa toisena ajavan Sebastien Ogierin 12,2 sekunnilla toiseen kertaan ajetulla Otatesin pikataipaleella ja kasvatti johtonsa yli puoleentoista minuuttiin.

- Tämä päivä ei olisi voinut mennä paremmin, pohja-ajan lauantain jokaisella pikataipaleella kellottanut Latvala kertoi WRC:n ralliradiolle.

Latvalan ja Ogierin VW-tallikaveri Andreas Mikkelsen koki kovan kolauksen Otatesin pätkällä. Norjalaiskuljettaja ajoi ulos ja joutui keskeyttämään. Volkswagen tiedotti Twitterissä, että Mikkelsen ja kartanlukija Anders Jäger eivät loukkaantuneet tilanteessa.

Hyundain Dani Sordo jatkaa kilpailussa kolmantena minuutin päässä Ogierista. Norjalainen Ford-kuljettaja Mads Östberg nousi maanmiehensä Mikkelsenin keskeytyksen myötä neljänneksi.

WRC2-luokan ylivoimaisessa kärjessä paahtaa Teemu Suninen, joka nousi kokonaiskilpailussa yhdeksänneksi.

Rallin seuraava erikoiskoe alkaa kello 0.39 Suomen aikaa.

Meksikon MM-rallin tilanne, EK15/21:

 1. Jari-Matti Latvala VW     3.18.47,5  
 2. Sebastian Ogier    VW       +1.34,1  
 3. Dani Sordo         Huyndai  +2.37,6  
 4. Mads Östberg       Ford     +4.42,4  
 5. Hayden Paddon      Huyndai  +5.39,3  
 6. Ott Tänak          Ford     +7.39,8  
 7. Martin Prokop      Ford     +9.09,3  
 8. Lorenzo Bertelli   Ford    +10.04,6
 9. Teemu Suninen      Skoda   +12.00,9

Rallin aikataulu (Suomen aikaa):

Torstai 3.3.

4.10 (pe) EK1: Street Stage (1,09 km)
5.30 (pe)EK2: Super Special 1 (2,30 km)
5.35 (pe) EK3: Super Special 2 (2,30 km)

Perjantai 4.3.

17.18 EK4: El Chocolate 1 (54,21 km)
18.41 EK5: Las Minas 1 (15,36 km)
20.14 EK6: Street Stage Leon 1 (1,41 km)
Huoltotauko (30 min)
22.27 EK7: El Chocolate 2 (54,21 km)
23.50 EK8: Las Minas 2 (15,36 km)
1.20 (la) EK9: Super Special 3 (2,30 km)
1.25 (la) EK10: Super Special 4 (2,30 km)

Lauantai 5.3.

16.53 EK11: Ibarrilla (30,38 km)
18.11 EK12: Otates 1 (42,62 km)
19.14 EK13: El Brinco 1 (7,15 km)
Huoltotauko (30 min)
22.08 EK14: Agua Zarca (16,47 km)
23.36 EK15: Otates 2 (42,62 km)
0.39 (su) EK16: El Brinco 2 (7,15 km)
1.34 (su) EK17: Super Special 5 (2,30 km)
1.39 (su) EK18: Super Special 6 (2,30 km)
Huoltotauko (45 min)
4.35 (su) EK19: Street Stage Leon 2 (1,41 km)

Sunnuntai 6.3.

16.03 EK20: Guanajuato (80,00 km)
18.08 EK21: Agua Zarca (16,47 km) * Power Stage

Tuoreimmat aiheesta

Ralli