Laulaja Janna joutui selittelemään Ranskan-matkaansa somessa – Esko Eerikäiseltä kipakka kommentti asiaan
Laulaja Janna Hurmerinta perustelee Instagramissa, miksi matkusti ulkomaille, vaikka moni on vältellyt ulkomaanmatkailua koronapandemian takia vielä tänä kesänä.
Laulaja Janna julkaisi viime viikolla Instagram-tilillään kauniita lomakuvia Ranskasta. Kuvissa artisti nautiskelee rennoista hetkistä Versaillesissa sekä poseeraa postikorttimaisissa maisemissa Pariisissa sijaitsevan tunnetun Sacre Coeur -kirkon edustalla.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös tästä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen myös tästä.
Koronapandemian ja siihen liittyvien rajoitusten vuoksi moni on jättänyt vielä tänä kesänä ulkomaille suuntautuneet lomareissut väliin. Laulaja joutuikin pian selittelemään 76 000 Instagram-seuraajalleen sitä, miksi hän matkusti Ranskaan perheensä kanssa. Hän muistuttaa, ettei kyseessä ole heidän kohdallaan pelkkä huvimatka: Jannan puoliso on ranskalainen ja myös pariskunnan poika syntyi Ranskassa vuonna 2019 yllättäen kesken lomamatkan.
– Niille, jotka miettii, miksi matkustan korona-aikana: Perheeni on puoliksi ranskalainen, eikä olla päästy näkemään isovanhempia eikä hoitamaan asioita 1,5 vuoteen koronan takia, hän valottaa syitä matkan taustalla.
Jos kuvat eivät näy, voit katsoa ne myös tästä.
Ranskassa koronarajoitukset olivat pitkään todella tiukalla tasolla, eikä esimerkiksi ulkona saanut liikkua vapaasti ympäri vuorokauden. Janna kertoo kuitenkin kirjoituksessaan, että tilanne on nyt jo huomattavasti parempi.
– Nyt kun tilanne on täällä jo jokseenkin hyvä ja meillä ekat rokotukset alla, koettiin, että on tarpeeksi turvallista matkustaa. Molempien maiden viranomaissuosituksia noudatetaan totta kai, hän korosti.
– Tuntuu niin hyvältä olla täällä, hän hehkutti vielä kirjoituksensa päätteeksi sydän-emojien kera.
Janna sai tsemppausviestin kuvan kommenttikenttään radiojuontaja Esko Eerikäiseltä.
– Nauti ja ole, ja ne, jotka miettii ja pohtii ja arvioi ja lynkkaa, niin ne tekee sen kaikille ja kaikesta. Paitsi kun itse tekevät jotain, Eerikäinen täräytti oman mielipiteensä asiasta.
Uusimmat
-
12:39
Ukrainan kärkikenraali: Kiovan joukot valmistautuvat maahyökkäykseen
-
12:37
Työryhmä: Täyskielto venäläisten kiinteistöhankinnoille
-
12:32
Jos tapaat tämän naisen, soita 112
-
12:30
Bussiturma suomalaisten suosimassa lomakohteessa – syy mysteeri
-
12:29
Kylmä peruttu? Pekka Pouta: "Näyttää enemmän kesältä"
-
12:20
Chrissy Teigen poseerasi 10 vuotta sitten yläosattomissa Sports Illustrated -lehdessä – teki nyt comebackin!
-
12:18
Miestä syytetään äitinsä taposta Vantaalla – työnsi sormet silmiin
-
12:11
Murhaepäily Lahdessa: 31-vuotias kuoli raakaan väkivaltaan, kaksi vangittu – suuri aineisto hidastaa tutkintaa
-
11:56
Alkoholilain käsittelystä tuli "käsikirjoitettu näytelmä"
-
11:56
HS: Suomeen yleistuki vuonna 2026 – näin se toimii
-
11:53
Leijonien ongelmakohta vaatii kipeästi ratkaisuja – asiantuntijalta kiehtova ehdotus Jesse Puljujärvestä: "Toisi suoraviivaisuutta"
-
11:33
Ylen juontajat repesivät suorassa lähetyksessä, kun tekniikka heittäytyi "totaalisen yhteistyökyvyttömäksi"
-
11:26
Ruumiinavaus vahvisti: Supertulinen sipsi tappoi 14-vuotiaan pojan USA:ssa
-
11:20
Poista tämä latauslaite heti käytöstä
-
11:17
Poliisi ampui synagogan polttamista aikoneen miehen Ranskassa
-
11:09
Johanna Puhakka ja Samuel Glassar siirappisella somevideolla
-
10:59
Poliisi teki huumetallista jättilöydön
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
Lataa lisää