Jannan mukaan lahjoja ei ole aina pakko ostaa uutena.
Laulaja Janna on yksi Lastenklinikoiden Kummien JouluMielelle-konsertin esiintyjistä. Itsekin viime vuonna äidiksi tulleelle laulajalle konsertin teema on erityisen lähellä sydäntä.
– Erityisesti keskoslapsen äitinä aihe koskettaa, sillä oma lapseni syntyi kaksi kuukautta etuajassa. Äitiyden myötä oma haluni auttaa on kasvanut entistäkin suuremmaksi, Janna kertoo MTV Uutisille.
Niin ikään joulukin on Jannan sydäntä lähellä.
– Olen totaalinen jouluihminen! Koko sukuni ja ystäväni ovat samanlaisia, voimme siis ymmärtää toistemme jouluinnon. Jos kotia voi koristella kauniilla valoilla, niin miksi ihmeessä ei? hän pohtii.
Lue myös: Janna julkaisi herkän kuvan poikansa kanssa: "Meillä oli vähän rankempi ensimmäinen kuukausi"
Joulupyhät ovat tunnetusti rauhoittumisen aikaa. Lapsille joulu merkitsee kuitenkin myös lähtökohtaisesti lahjoja.
Jannan mukaan lahjoja ei ole aina pakko hankkia uutena.
– Joulussa on parasta yhdessäolo. Toki lapsille on ihanaa antaa konkreettisiakin lahjoja, mutta aina ei kuitenkaan tarvitse ostaa uutta. Olemme ystävieni kanssa kierrättäneet leluja. Itse annan mieluiten ystävilleni elämyslahjoja kuten hierontoja tai muuta vastaavaa. Toivoisin, etteivät ihmiset ostaisi mitään turhaa vain ostamisen vuoksi.
Jannalle ja hänen perheelleen on kehittynyt vuosien saatossa myös tiettyjä perisuomalaisia jouluperinteitä.
– Yleensä perinteisiimme on kuulunut rauhassa syöminen ja haudoilla käynti. Joskus olemme myös käyneet kirkossakin, hän kertoo.
Jannan puoliso ja hänen lapsensa isä on kotoisin Ranskasta. Maan kulttuuri ja tunnelma on tehnyt vaikutuksen myös laulajaan itseensä, joten myös joulupyhät saattavat kulua Suomen ulkopuolella.
– Viihdyn Ranskassa todella hyvin. Siellä on upeat jouluvalot ja ihana tunnelma. Tänä vuonna emme ole vielä varmoja siitä, vietämmekö joulun Suomessa vai Ranskassa, hän paljastaa.