Laulajatähti Adele laihdutti 45 kiloa – faneilta vahva reaktio suosikkinsa muodonmuutokseen

1:36img
Adele murtui kyyneliin keikallaan vuonna 2016 keikallaan muistellessaan Orlandon verilöylyn uhreja
Julkaistu 02.01.2021 10:02
Toimittajan kuva

Katariina Karjalainen

katariina.karjalainen@mtv.fi

Fanit spekuloivat, ettei laulaja Adelen ulkonäkö ole muuttunut ainoastaan painonpudotuksen ansiosta.

MTV Uutiset julkaisee uudelleen vuoden luetuimpia juttuja. Tämä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 28.4.2020.

Muun muassa Hello-hitistään tunnettu laulaja Adele, 32, kohahdutti helmikuussa järjestetyssä Oscar-gaalan yhteydessä, kun tähtilaulaja saapui jatkobileisiin lähes tunnistamattomana.

Laulajan muodonmuutoksesta uutisoitiin ensimmäistä kertaa jo viime vuoden puolella. Eräs fani kertoi tuolloin törmänneensä Adeleen Karibialla ja sanoi tähden kertoneen, että tämän paino on pudonnut peräti 45 kiloa.

LUE MYÖS: Megatähti Adelea ei oltu tunnistaa Oscar-gaalan jatkobileissä – takana yli 45 kilon painonpudotus

Adelen personal trainer Camila Goodisin mukaan laulaja on noudattanut Sirt-dieettiä, jossa ruokavalio keskittyy terveellisiin, runsaasti sirtuiini-aktivaattoreita sisältäviin ruoka-aineisiin. Näihin kuuluvat muun muassa omenat, sitrushedelmät, vihreä tee, mansikat, lehtikaali.

Asiantuntijat ovat kommentoineet huolestuneina painonpudotusta. Brittiläisen terveysekspertin Dale Pinnockin mukaan Adele syö keskimäärin 1000 kilokaloria päivässä, kun naisen keskimääräinen kalorinkulutus on 1800–2000 kilokalorin välillä.

– 1000 kaloria päivässä ei ole kestävää, tällaisella kalorimäärällä epäonnistuu helposti. Kannattaa mieluummin tehdä pieniä muutoksia, jotka säilyvät koko elämän, Pinnock kommentoi.

7.11338543

Hoikistunut Adele kuvattiin vuodenvaihteessa Karibialla iloisena rantatunnelmissa.

Tähti alkoi hoikistua silmissä sen jälkeen, kun hän erosi puolisostaan Simon Koneckista.

LUE MYÖS: Asiantuntija varoittaa megatähti Adelen laihdutusmenetelmästä – tällainen dieetti on kyseessä

Muun muassa ruotsalaislehti Hänt ja norjalainen Se og Hør kertovat nyt, että myös fanit alkavat olla huolissaan tähden muuttuneesta ulkonäöstä. Instagramin fanisivulla julkaistujen kuvien perusteella moni on alkanut epäillä, ettei Adelen muuttunut ulkomuoto ole pelkästään elämäntapamuutoksen mukanaan tuomaa.

Fanisivulla on julkaistu esimerkiksi kuva, jossa fanit uskovat laulajan poseeraavan yhdessä James Cordenin kanssa laulaja Harry Stylesin syntymäpäivillä. Kommenteissa päivitellään, ettei harvakseltaan julkisuudessa nähtyä laulajaa ole enää tunnistaa kuvasta.

LUE MYÖS: Supertähti Adele teki hurjan painonpudotuksen – näillä keinoilla hän laihtui

– Hän ei näytä enää itseltään, useampi fani hämmästeli.

– Hänellä on Kim Kardashian -tyyli, joka saa hänet näyttämään aivan samalta kuin kaikki muutkin Instagramissa.

– Näyttäisi siltä, että hän on tehnyt jotain huulilleen ja nenälleen. Ihmiset, jotka uskovat kaiken johtuvan pelkästä painonpudotuksesta ovat typeriä, eräs tylytti.

– Tämä ei ole enää minun Adeleni, toinen ällisteli.

Jotkut vertasivat laulajaa myös tosi-tv-tähti Khloé Kardashianiin, jonka muuttunut ulkonäkö ja sitä seuranneet spekulaatiot lukuisista kauneusleikkauksista ovat olleet toistuvasti otsikoissa.

7.11389702

Julkisuudessa harvakseltaan viime vuosina nähty laulaja tallentui helmikuussa treenin jälkeen paparazzi-kuviin Yhdysvalloissa.

Osa faneista on kuitenkin rientänyt myös puolustamaan suosikkiaan ilkeiden spekulaatioiden keskellä.

– Olen niin kyllästynyt siihen, että hänen sanotaan tehneen jotain kasvoilleen. Jos katsot kuvia, joissa hänellä ei ole meikkiä, muutatte mielenne. Hän ei ole tehnyt mitään, kyse on vain meikistä ja hän on kaunis myös ilman meikkiä, eräs kirjoitti.

Tuoreimmat aiheesta

Adele