Helsingin poliisin tietoon tulee vuosittain reilu parikymmentä huumausepäilyä. Kaikista tapauksista ei ilmoiteta poliisille, mutta myös testeihin pääsy on vaikeaa.
Laura, 21, oli viettämässä lauantai-iltaa helsinkiläisessä baarissa ystäviensä kanssa tammikuun lopulla. Hän ehti nauttia muutaman juoman ystäviensä kanssa, kunnes hänelle iski todella huono olo ja pakonomainen tarve oksentaa. Laura oksensi baarin wc-tiloissa niin monta kertaa, että hänen ystävänsä päätti soittaa paikalle ambulanssin.
– Jalat menivät alta, menin ihan veltoksi enkä pystynyt lopettamaan oksentamista. Olin tietoinen tapahtumista, mutten pystynyt puhumaan tai kommunikoimaan, Laura kuvailee.
Järjestyksenvalvoja ja Lauran ystävä kantoivat hänet ulos ambulanssiin. Lauran ystävä epäili, että Laura olisi huumattu. Ambulanssin ensihoitajat totesivat huumauksen olevan mahdollista, koska alkometri näytti, että Lauralla oli 1,3 promillea alkoholia veressä. Lauran kaverilla promilleja oli lähes saman verran, mutta hänellä ei ollut vastaavaa oloa kuin Lauralla.
Laura kertoo juoneensa omakustanteisesti illan aikana yhden drinkin ja oluen sekä kaksi shottia. Hän muistaa huolehtineensa juomistaan ja ihmettelee siksi, missä vaiheessa mahdollinen huumaus olisi voinut tapahtua.
Lue myös: 18-vuotispäiväänsä juhlineen helsinkiläisen Adan ilta sai karmaisevan käänteen: "Kaverit pitivät häntä väkisin hereillä" – poliisi selvittää piikitysepäilyä
"Itkin sairaanhoitajalle"
Ambulanssi vei Lauran baarin pihalta selviämishoitoasemalle, josta hän heräsi sunnuntaina.
– Oksensin yhteensä 10 tuntia eli sunnuntaihin kello 13 asti, Laura kertoo.
Myös selviämishoitoaseman sairaanhoitajat epäilivät Lauran tulleen huumatuksi. Laura soitti HUSin päivystykseen, josta häntä rohkaistiin tulemaan testeihin.
– Päivystyksessä tilannetta vähäteltiin kuitenkin tosi paljon. Kyseltiin esimerkiksi, että katsoinko juomani perään ja kommentoitiin painoani suhteessa promilleihin.
Laura kertoo sairaanhoitajan sanoneen, ettei huumaustesteihin ole resursseja, koska tapauksessa ei epäillä rikosta.
– Itkin sairaanhoitajalle, johon hän reagoi sanomalla: "Ei sulla ole hätää. Ota pahoinvointilääke". Tuli sellainen olo, että he halusivat mut vaan pois sieltä. En myöskään siinä mielentilassa jaksanut vängätä vastaan.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS ei kommentoi yksittäisiä tapauksia, mutta selittää, ettei päivystyksen tutkimuksilla voi tunnistaa esimerkiksi huumauksissa käytettyjen tyrmäystippojen aineita. Mikäli kyseessä on rikosepäily, näytteet otetaan pääsääntöisesti poliisin pyytämänä.
Lue myös: Punainen pistos, sekavaa oloa ja muistinmenetyksiä: Uusi huumaustapa leviää Euroopassa – ilmiö tunnustetaan, mutta todisteita on vähän
Kaikki tyssäsi yhteen asiaan
Lauran vanhemmat ehdottivat käyntiä yksityisellä lääkäriasemalla. Siellä Lauralle ohjeistettiin, että hän tarvitsisi ensin lääkärin lähetteen, jotta pääsisi verikokeisiin. Lääkärin lähetettä varten täytyisi varata aika lääkärille.
Prosessi olisi kestänyt niin kauan, että huumaustestauksella ei olisi ollut enää merkitystä, sillä aineet poistuvat kehosta pian. Poliisin arvion mukaan testeihin olisi hyvä päästä vuorokauden sisällä.
– Ymmärsin, että jos ei ole todistetusti huumattu, poliisille ei voi tehdä rikosilmoitusta eli ei voida myöskään tutkia baarin valvontakameroita. Kaikki tyssäsi siihen, ettei minusta otettu verikokeita, Laura kertoo.
Näin ei kuitenkaan ole, sanoo Helsingin rikosylikomisario Mikko Minkkinen. Rikosilmoituksen voi tehdä, vaikka huumaustestejä ei olisi otettu.
Helsingin poliisiin otetaan yhteyttä huumausepäilyissä vuosittain 20–30 kertaa, Minkkinen sanoo. Hänen mukaansa huumaus on vaikeampi todistaa, jos uhri on juonut alkoholia.
Tapauksiin liittyy välillä muitakin rikoksia, esimerkiksi raiskaus tai varkaus. Pelkkä huumauskin täyttää pahoinpitelyn kriteerit.
Kaikki huumausepäilyt eivät päädy poliisille asti.
Laura ei ihmettele, jos testeihin meno tuntuu uhrista vaikealta.
– Aihe on tosi herkkä. Mulla onneksi vanhemmat tukivat ja olivat ymmärtäväisiä, ja pystyn luottamaan omaan kokemukseeni.
Lauran nimi on muutettu tapahtumien henkilökohtaisuuden ja arkaluontoisuuden vuoksi. Nuorten Ääni -toimitus on nähnyt OmaKanta-merkinnän Lauran päivystyskäynnistä sekä soitosta päivystysapuun.
Kirjoittaja kuuluu Nuorten Ääni -toimitukseen, joka tuo nuorten näkökulmia esille mediassa.
Epäiletkö tulleesi joskus huumatuksi?Kerro tapauksesta meille sähköpostitse osoitteeseen uutiset@mtv.fi. 1. Kävitkö huumaustesteissä? Jos kyllä, oliko tulos positiivinen vai negatiivinen? 2. Tehtiinkö huumausepäilystä rikosilmoitus? 3. Kerro kokemuksestasi vielä omin sanoin.
Jätä myös yhteystietosi, jotta voimme ottaa yhteyttä tarvittaessa. Kaikki tiedot jäävät toimitukselle. |