Brittiläisen The Times -lehden mukaan enemmistö hallituksen keskeisistä ministereistä katsoo, että pääministeri Theresa Mayn suunnitelma brexististä eli maan EU-erosta on umpikujassa.
Lehden mukaan ministerit pohtivat nykyiselle suunnitelmalle vaihtoehtoja, kuten uutta kansanäänestystä tai niin kutsuttua Norjan-mallia. Ulkoministeri Jeremy Huntin mukaan myös ero EU:sta ilman sopimusta on yksi vaihtoehto.
Britannian on määrä erota EU:sta ensi vuoden maaliskuussa.
Aiemmin tällä viikolla joukko konservatiivipuolueen kansanedustajia yritti syrjäyttää Theresa Mayn puolueen puheenjohtajan paikalta viemällä tämän johtajuuden luottamusäänestykseen. May sai jatkaa puolueen johdossa äänin 200-117.