Leijonien ja SM-liigan tähtivahti Christian Heljanko, 26, tekee suoran paljastuksen NHL:stä – hylkäämässä jo haaveen

SM-liigan syyskaudella näyttäviä venytyksiä ja torjuntoja – Christian Heljanko ja kumppanit esillä 1:56
Video: SM-liigan syyskaudella näyttäviä venytyksiä ja torjuntoja – Christian Heljanko ja kumppanit esillä

SM-liigaseura Tampereen Tapparan tähtivahdin Christian Heljangon, 26, arki on muuttunut tällä kaudella. Heljanko on ollut jo vuosien ajan tiiviisti puolustavan Tapparan viimeinen lenkki. Nyt ”avoimien ovien” kulttuuri haastaa häntä eri tavalla. Heljangon mukaan hän ei enää edes haaveile NHL:n perään. 

Kun SM-liigan sarjataulukkoa vilkaisee, kaikki näyttää varsin tutulta. Ykköspaikalla keikkuu pitkän linjan menestysjoukkue Tappara. Siis seura, joka voitti sekä viime että toissa keväänä Suomen mestaruuden.

Tuloksen takaa paljastuu kuitenkin merkittäviä käänteitä. 

Tappara päätti lähteä pitkän Jussi Tapolan ja Jukka Rautakorven värittämän valmennuslinjan jälkeen toiselle tielle. Kirvesrintojen uudeksi päävalmentajaksi palkattiin Rikard Grönborg. Hänen johdollaan Tappara on pelannut raikasta tempolätkää, missä mennään eikä meinata. 

Tappara prässää hullun lailla ja ottaa riskejä. Enemmän kuin aiemmin.  

Alkukaudella näytti siltä, että muutos ei ollut lainkaan pahasta. Voittoja tuli, maaleja tippui ja kaikilla oli hauskaa.

– Ei tässä hirveästi voi purnata. Eikö meillä edelleenkin ole ylivoimaisesti eniten maaleja koko sarjassa. Muutosta on haettu ja nyt sitä on saatu, Tapparan tähtivahti Christian Heljanko miettii MTV Urheilulle. 

Heljangon kohdalla muutos on tarkoittanut uutta arkea. Tappara tuli pitkään tutuksi joukkueena, joka puolustaa tiiviisti viisikkona. Nyt omiin on tullut iso läjä ylivoimahyökkäyksiä ja yllättäviä paikkoja. 

– Tuo on ollut taas minulle hyvä, uusi haaste. Tietää, että joka ilta pitää laittaa parasta pöytään. Sellainen ok-suorittaminen ei enää voittamisen kannalta riitä. Paljon tulee paikkoja, mutta kyllä me myös tuolla tavalla luomme niitä. Eikä se ole pelitavasta kiinni, että paikkoja on tullut omiin. Meidän pitää pystyä pelaamaan tietyissä tilanteissa fiksummin ja nöyremmin. Emme voi aina miettiä lottovoittoa, että mitä sieltä ehkä voisi tulla. Että saisi vielä viimeisen kärkikynän vedettyä ja niin edelleen. Jokaisen yksilön pitää pelata enemmän joukkueen eteen. En kritisoi tai mitään, mutta pystymme parantamaan vielä vaikka kuinka paljon ja me kaikki tiedämme sen. Samaan aikaan muutos on tuonut meille paljon hyvää. Olemme olleet todella kiinnostava joukkue. En tiedä, että miten yleisömäärät ovat tarkalleen kehittyneet, mutta ainakin jossain vaiheessa puhuttiin siitä, että siinä on tapahtunut nelinumeroinen muutos viime kauteen verrattuna. Veikkaan, että toimistolla ollaan ihan kiitollisia tästä, Heljanko hymähtää.

Napsu eteenpäin

Heljanko ei liikaa murehdi siitä, että mitä hänen ympärillään tapahtuu.

– Jos noita asioita miettii liikaa, niin fokus häviää omasta tekemisestä. Silloin ei pysty antamaan parastaan joukkueelle. Loppujen lopuksi maalivahdin homma on ottaa kiekkoja kiinni. Joskus paikkoja tulee vähemmän ja joskus enemmän. Ideaalitilanteessa jokainen kiekko pitäisi pysty torjumaan. Olemme paljon panostaneet siihen, että pää pysyisi kasassa ja fokus pysyisi oikeissa asioissa. Edelleen – uskon, että meillä on kaikki palaset olemassa ja oikeanlaisia tyyppejä mukana. Pystymme reagoimaan erilaisiin asioihin ja pystymme parantamaan peliä koko ajan, koska niin kaikki muutkin tekevät. Yleensä se, joka parantaa eniten, on se, jolla on viimeisenä kädet pystyssä keväällä. Siihen me pyrimme, Heljanko pohtii. 

Heljangon kohdalla muuttunut pelitapa ja muuttunut arki on johtanut siihen, että hänen osaamistaan on mitattu eri tavalla. Heljangolta on vaadittu huippuvenymisiä ilta toisensa jälkeen.

Jutun yläreunan videolla kuvaa muun muassa Christian Heljangon syksyn huipputorjunnoista.

Mieleen on jäänyt vaikutelma siitä, että hän on onnistunut alkukaudella.

Vai oletko?

– Kyllä mun sellainen kokonaisvaltainen suorittaminen on mennyt taas viime vuoteen nähden napsun verran eteenpäin. Sellaiset turhat ja helpot maalit, mitä on joskus mennyt, ne ovat jääneet aika minimiin. Totta kai pelistä löytyy aina sellaisia juttuja, joita voi tehdä paremmin. Jos alkaa kuvittelemaan, että sitä on perillä tai tekee kaiken niin hyvin, ettei voi enää parantaa, siinä kohtaa alkaa mennä huonosti. Nöyrästi painetaan hommia koko ajan ja tähtäin on keväässä. Tässä yrittää tehdä omankin uran kannalta asioita niin, että tulisi paremmaksi ja paremmaksi. Kokonaisuuden kannalta tuntuu, että kehitystä on tullut. Olen saanut esimerkiksi fysiikkaa eteenpäin – sekin näkyy jäällä, Heljanko vastaa.  

Juttu jatkuu kuvan alla.

Heljanko on tällä viikolla ison näyttöpaikan äärellä. Hän oli jo viime keväänä mukana Leijonien MM-kisajoukkueessa. Tuolloin peliaikaa ei vielä tippunut.

Ensi keväänä tilanne voi olla toinen. Sitä varten Heljankoa testataan Tampereella pelattavassa Karjala-turnauksessa.

– Maajoukkue on ollut aina minulle iso tavoite. Muutaman kerran olen päässyt mukaan haistelemaan. Se, että on mennyt eteenpäin, se pitää pystyä näyttämään, kun sen paikka on. Mutta on hienoa olla mukana. Selkeästi johtoryhmä on pannut merkille, että kausi on lähtenyt ihan hyvin liikkeelle. Koitetaan olla luottamuksen arvoisia, Heljanko sanoo maajoukkuekutsustaan.

MM-kisatavoitteiden osalta Heljanko jättää maalailut muille.

– Se on aina monen asian summa, että saako kutsun tai että osuuko joku paikka kohdalleen. Ei tässä voi kuin keskittyä arkeen, mitä eletään. Nyt keskitytään tämä viikko Leijoniin ja palataan sitten Tapparan arkeen. Ei tässä kannata liian pitkälle miettiä.

Ei pelkästään kolmikirjaimisen perässä

Heljanko kuuluu Euroopassa pelaavien suomalaisten jääkiekkomaalivahtien eliittiin. Hänen kohdallaan on voinut spekuloida sillä, että nähdäänkö hänet joku päivä NHL:ssä.

– Ei sieltä ole käytännössä tullut ikinä mitään, Heljanko tekee hieman yllättävän paljastuksen NHL-kiinnostuksen suhteen.

– Se on ollut joskus unelmana mielessä, mutta ei niinkään tavoite. Ei kukaan scouttikaan ole koskaan jutellut. Onneksi Euroopassa on monta hienoa sarjaa, joita voi tavoitella. Tekee omat hommat niin hyvin kuin osaa ja katsotaan sitten, että jos joskus pääsisi jonnekin, Heljanko jatkaa.

Heljangon mukaan hän ei enää edes suuremmin haaveile NHL:n perään.

– Se on kova maailma ja jokaisen yksilön pitää miettiä, että mikä se oma homma on ja mikä elämässä on tärkeää. Ei aina voi mennä pelkästään kolmen kirjaimen (NHL) kiilto silmissä. Se voi olla, että tässä kohtaa uraa on enää haastava saada sieltä kunnon paikkaa. 

– Mutta ei sitä ikinä tiedä. Katsotaan. Mennään päivä kerrallaan, Heljanko niputtaa. 

Lue myös:

    Uusimmat