Lemmy Kilmister oli sivistynyt brittiläinen herrasmies – ja Suomen rakastaja.
Hän tunsi talvisodan historian ja Hurriganesin ja häntä oli helppo lähestyä, kunhan meni riittävän lähelle ja puhui kovaa. Huonokuuloinen mies.
Näin muistelee toimittaja ja rockblogisti Sami Ruokangas, joka tapasi Lemmyn viidesti ja näki yli 30 Motörheadin keikkaa.
Viinankäytön "ammattilainen"
Lemmy oli myös rankan rockelämän viimeisiä lipunkantajia. Viskiä naisia ja suoraviivaista soittoa, ilman desibelirajoja.
– Hän vaihtoi viskikolan vodkaan – lääkärin kehotuksesta. Vodka olisi terveellisempää. Mutta hän olikin viinankäytön ammattilainen. Baarikierroksilla amatöörit joivat kymmenen paukkua, Lemmy tyytyi kolmeen. Tosin tätä jatkui sitten vuodesta toiseen, miltei joka päivä, Lemmyyn useiden haastattelujen myötä tutustunut Ruokangas muistelee.
– Lemmy piti Suomesta ja suomalaisista, kävihän hän täällä keikalla 33 kertaa. Hän kutsui minut usein jatkoille ja baarikierroksille – mieluummin kuin jonkun muun maalaisen toimittajan. Puhuimme talvisodasta ja myös suomalaisesta rockista. Hän kyseli kuinka moni Hurriganesin jäsen on vielä hengissä.
Sami Ruokangas
Lemmy oli suorapuheinen ja ristiriitainenkin hahmo, kuvailee Ruokangas. Hän keräili muun muassa natseihin liittyvää esineistöä. Tämän vuoksi jotkut pitivät häntä natsismin ihailijana.
– Hän kiisti tämän jyrkästi ja sanoi keräilevänsä tavaroita vain estetiikan takia. Yhtä lailla hänen laulunsa tihkuivat seksismiä, mutta hän sanoi olevansa feministi. Hän neuvoikin monia naisia rockurallaan eteenpäin, kertoo Ruokangas.
Vain sekopäät selviytyvät
MTV:n haastattelussa 2011 Lemmy haukkui rockbisneksen tylsäksi, mutta kehui hulluja ystäviään, joita alalla sentään on.
– Arvostan luovia sekopäitä, onneksi heitä sentään riittää. Olen kasvanut 1950-luvun rock´n rollin voimalla. Se on sopeutumattomien musiikkia, Ajatelkaa vaikkapa Little Richardia. Musta homoseksuaali 50-luvun Georgiassa. Ei tällaisesta normaali ihminen selviydy, hehkutti Lemmy.
Motörheadin tarina on nyt ohi. Yhtye esiintyi vielä itsenäisyyspäivänä kolme viikkoa sitten Helsingin jäähallissa ja keikkakalenteri oli ensi vuodelle täynnä.
Mikä sitten on Motörheadin merkitys musiikille?
– Aivan ainutlaatuinen, vakuuttaa Sami Ruokangas.
– Punk ja heavy ovat perineet paljon Motörheadilta. Lemmy huusi aina keikoilla, että "me olemme Motörhead ja me soitamme rock´n rollia". Siinä oli aina se rollaus 50-luvun perintönä. Tanssimusiikkia ilman suurempaa pohdiskelua.
– Ja olihan se hienoa, kun Lemmy tarjosi nuorelle toimittajan klopille baarissa viskin jos toisenkin. Tosin hänen kätensä vapisivat aina niin paljon, että hän pyysi minua hakemaan. Ehkä sekin oli syynä tarjoamiselle.