Wigwam-yhtyeen paluu on sykähdyttävä hetki 70-luvulla rock-musiikin mukana kasvaneille. 50-vuotiasta yhtyettä arvostaa korkealle myös myös uusi sukupolvi polvi eikä bändin herroja enää liikuta se, että maailmanvalloitus jäi tekemättä. Ei ollut kuulemma rahaa muuttaa Britanniaan – eikä tainnut olla oikein paloakaan.
Wigwam soittaa Kulttuuritalon lavalla soundcheckiä, joka muuttuu jonkinlaiseksi kenraaliharjoitukseksi. Läpi käydään useampikin biisi. Nuclear Nightclub, Freddie Are You Ready, Grass for Blades.
Muiden muassa näiden biisien äärellä herää se vanha kysymys: Onko joku joskus tehnyt Suomessa näin hienoa musiikkia?
Onneksi on.
Kitaristi Pekka ”Rekku” Rechardt on vanhoissa Risto Vuorimiehen kuvissa ihan aidon hämyn näköinen pitkässä tukassaan ja rööki huulessa. Nykyisin hän näyttää arvokkaalta herrasmieheltä, ikää 66. Viimeiset parikymmentä vuotta ovat menneet yliopistouralla.
Rahaa ei mietitty koskaan
Rechardt tuli bändiin 1970-luvun alussa, kun syksyllä 1968 koottu yhtye oli hajoamisen partaalla.
– Wigwamilla ei ollut silloin lainkaan kitaristia. Minä astuin monttuun. Urkuri Jukka Gustavson ja basisti Pekka Pohjola – kaksi järkälettä – olivat eronneet bändistä.
Pian 1975 ilmestyi Nuclear Nightclub, jolle myös Rechardt sävelsi teoksia nokkamies Jim Pembroken kanssa. Levy nousi Suomen listaykköseksi. Progressiivisen rockin puritaanit haukkuivat levyä miltei kaupalliseksi popiksi.
– Emme me mitään kaupallisuutta ajatelleet levyä tehdessä. Ajan hengen mukaisesti emme ajatelleet rahaa yhtään musiikin äärellä. Pääasia, että musiikki oli hienoa, juuri sellaista kuin me halusimme tehdä, muistelee Rekku Rechardt.
Muuttakaa Lontooseen – ei kiitos!
Wigwam oli jo alan piireissä arvostettu ja suosittu, mutta laajempi menestys tuli kuin vahingossa. Bändin levyt saivat läpi 70-luvun loistavia arvioita Yhdysvalloissa ja Englannissa. Virgin-yhtiö kutsui heidät muuttamaan Lontooseen.
Eivät muuttaneet. Suomen levy-yhtiöllä, Love Recordsilla ei ollut rahaa kustantaa muuttoa.
– Onhan sieltä aika moni tullut maitojunalla kotiin, kuittaa Rechardt mietteet suuren mahdollisuuden hukkaamisesta.
Rechardt on ylpeä vuosistaan bändissä – syystäkin.
"Mitähän uutta ne taas keksivät?"
– Sain kasvaa rockmuusikkona aikana, jolloin persoonallisuutta ja uuden luomista arvostettiin. Sai olla jopa omituinen! Kun Beatlesin uusi levy tuli, kaikki odottivat, että mitähän uutta ne ovat nyt keksineet.
– Tänään musiikkibisnes on sitä, että kaiken pitää olla ennalta arvattavaa. Asiakkaan pitää tietää, mitä paketissa on. Jos tulee jotain uutta ja kokeilevaa, se skipataan heti, pohtii Rechardt.
Saliin astelee viimein Jim Pembroke. Hän polvistuu suutelemaan lavaa ja liikkuu hiukkasen jalat irti maasta. Hän on tullut pari päivää sitten Kansasista Texasista.
– Odota hetki, tarvitsen kahvia. Minulla on jet lag!
Pembroke palasi 12 vuoden jälkeen
Englantilainen nuorukainen Jim Pembroke tuli 19-vuotiaana silloisen tyttöystävänsä kanssa Suomeen 1965 ja ui heti täällä musiikkipiiireihin. Tänne hän juurtui, kunnes lähti 1995 keikalle Yhdysvaltoihin. Se olikin sitten taas menoa.
–Piti vetää vain muutama viikko keikkoja Texasissa. No tapasin naisen, josta tuli vaimoni. Ja tapasin upeita muusikkoja, minut otettiin avosylin vastaan.
Sinne hän jäi ja on vieraillut Suomessa viimeksi 12 vuotta sitten – soittamassa Wigwamin kanssa.
– Ovat nämä hienoja muusikoita, soittavat ihan mitä vaan, Pembroke ylistää lavalla treenaavaa bändiä.
Ensi kesänä? Vihjaus jatkosta
1970-luvun Wigwamista on läsnä Rekku Rechardtin lisäksi tietysti urkuvelho Jukka Gustavson, Pedro Hietanen harmonikan kanssa sekä nyt bassoa soittava Pave Maijanen, joka tuotti Nuclear nightclubin. Rumpali Ronnie Österberg menehtyi 1980, sen jälkeen ykkösrumpali on ollut Jan Noponen.
Ja lopuksi Pembroke kiittelee vuolaasti faneja. Hän on ylpeä bändin arvostuksesta Suomessa ja hehkuttaa suoraan tv-kameraan.
– We play for You! Maybe in the next summer too. Let´s see, what happens!
2:13
