Jos poro jää suurpedon kitaan, valtio maksaa viulut. MTV Uutiset haastatteli poromiestä, jonka poroista 30 prosenttia joutuu petojen syömiksi.
Suomussalmella asuva Leo Juntunen on harjoittanut poronhoitoa elinkeinona vuodesta 1987 asti. Tällä hetkellä hän omistaa toista sataa poroa.
Metsää jo vuosikymmenten ajan poronhoitajan näkökulmasta katsonut Juntunen kokee, että petoja on tällä hetkellä liikaa.
Juntusen mukaan se näkyy petovahinkojen lisääntymisenä.
– Maalaisjärkihän tästä puuttuu täydellisesti. Petokanta on karannut käsistä ja sitä pitäisi saada pienemmäksi, Juntunen ihmettelee.
Suurpedot tappavat Juntusen omistamasta porolaumasta noin 30 prosenttia. Metsässä vapaana liikkuvista eläimistä iso osa menee ahmojen suuhun, mutta oman osansa vievät myös ilvekset, karhut sekä sudet.
Vuonna 2019 poroja kuoli 113 yksilöä. Hän kokee, että hänen toimintansa on tällä hetkellä varsin kaukana perinteisestä poronhoidosta.
– Olen mennyt tähän petohommaan jo täysin tunteettomaksi, tappakoot pedot porot, kun on tähän malliin mennyt.
"Periksi ei anneta ennen kuin tuppi heiluu"
Lapin Kansa kirjoitti tällä viikolla, kuinka Juntunen on ollut vuodesta toiseen kuitenkin Suomen suurin yksittäinen petokorvausten saaja.
Valtio jakaa petokorvauksia jaetaan poroelinkeinon harjoittajille, kunhan tämä pystyy todistamaan poron kuolleen suurpedon vuoksi.
Tässä auttaa valokuva tappopaikasta sekä porojen kaulasta löytyvä kuolinkello.
Vuonna 2019 Juntunen sai valtiolta yhteensä lähes 150 000 euroa korvauksia. Yhdestä suurpedon syömästä porosta Juntunen saa 1352 euron korvauksen.
Tällä rahalla Juntunen ostaa tilalle lisää poroja, jotka hän käy hakemassa Lapista.
Vaikka korvaukset ovatkin tuntuvia, Juntusen mukaan rikastumaan tällä tavalla ei pysty – päinvastoin, sillä kaikkia suurpetojen tappamia poroja hän ei jälkikäteen voi mitenkään löytää.
– 50–100 poroa ostan lisää vuosittain, jotta luku pysyy samana. Jos ei osta yhtään, niin 10 vuoden päästä ei ole yhtään poroa. Ei siinä paljon tuntipalkkaa jää. Itselle on tärkeää, että homma pyörii. Periksi ei anneta ennen kuin tuppi heiluu.
Yksinäinen poro maastossa voi olla houkutteleva saalis suurpedolle.
Valtio korvaa vuosittain 7–9,5 miljoonaa euroa poroelinkeinon harjoittajille
Maa- ja elinkeinoministeriön riistatalouden erityisasiantuntija Jussi Laanikari kertoo, että korvaukseen on laskettu poron käypä arvo puolitoistakertaisena. Summaan on laskettu myös etsimiskustannukset, sillä kaikkia poroja ei maastosta pystytä löytämään.
– Käypä arvo muodostuu poron keskimääräisestä painosta, siitoskertoimesta, joka on porolajikohtainen sekä poronlihan hinnan tuottajahinnan perusteella. Viime vuosina vahingonkorvaukset ovat olleet luokkaa 7–9,5 miljoonaan euroa poroelinkeinon harjoittajille, Laanikari kertoo.
– Tällainen järjestelmä on luotu ja se koetaan poronhoidon keskuudessa kaiken kaikkiaan hyvänä järjestelmänä. Korvausjärjestelmä kompensoi sitä, että teurastuloa ei välttämättä saa niin paljon. Laanikari kertoo.
Ahma on yksi eläin, joka saalistaa poroja maastossa.
Suurpetokannat vahvistuneet – näkyy myös poronhoitoalueilla
Laanikari kertoo, että viime vuosina nousseet petovahingot kertovat siitä, että 2000-luvulla suurpetokannat ovat vahvistuneet. Se näkyy yksinkertaisesti siinä, että suurpetoja liikkuu enemmän poronhoitoalueilla.
– Vahingot nousevat ja kyllä se tottakai tarkoittaa myös sitä, että suurpetoja joudutaan metsästämään poikkeusluvilla aiempaa enemmän.
Laanikari kertoo, että petovahingoissa on ollut viime vuosina suurta vaihtelua ja yksi vaihtelun tekijä on lumitilanne. Kun lunta on paljon, on yksinään metsässä vaeltava poro usein auttamatta pulassa.
– Kun lumi kantaa ahmaa, eikä poroa, poro on helppo saalis.
Käsivarressa petovahingot ovat suuret, mutta niin ovat myös teurastulot.
Suomussalmi on aluetta, jossa porot ovat vaaravyöhykkeellä
Laanikari huomauttaa, että Juntusen tapauksessa porojen iso kuolinmäärä selittyy osittain alueella, missä poronhoito tapahtuu. Suomussalmi tunnetaan alueella, jossa tietyt petoeläinkannat ovat isompia kuin esimerkiksi Lapissa.
– Tiettyjä paliskuntia suurpedot kohtelevat kovastikin. Itärajan paliskunnat, varsinkin eteläosissa, siellä saatetaan saada petovahinkokorvauksia enemmän kuin teurastuloa. Käsivarressa petovahingot on suuret, mutta niin ovat myös teurastulot.
Maa- ja metsätalousministeriö asettaa kymmenvuotiskaudeksi suurimman sallitun poromäärän, joka on vakiintunut viimeisten vuosien aikana. Kysyimme Laanikarilta, voiko suurpetojen sijaan taas poroja olla liikaa Suomen luonnossa?
– Varmasti sellaisia tilanteita saattaa olla, että siellä ollaan ylälukutilanteesta. Silloin kysymys on siitä, minkälaista poromäärää luonto kestää. Luonto kyllä saattaa porojen laiduntamisesta kärsiä. Se näkyy esimerkiksi siinä, kuinka paljon jäkälikköä on normaalitilanteesta.