Levisikö koronavirus Kiinassa jo viime elokuussa? Kiinan ulkoministeriö jyrää tutkimuksen väitteen: "Erittäin absurdia"

1:32img
Katso video Wuhanin avaamisesta 76 sulkupäivän jälkeen.
Julkaistu 09.06.2020 14:08

MTV UUTISET – STT

Koronavirus on saattanut levitä Wuhanissa jo viime elokuussa, esittää satelliitti- ja hakukonetietoihin perustuva tutkimus.

Tutkimuksen mukaan autoliikenne lisääntyi suurten sairaaloiden parkkipaikoilla selvästi jo viime syksynä. Myös hakusanojen "yskä" ja "ripuli" havaittiin lisääntyneen kiinalaisessa Baidu-hakukoneessa kolme viikkoa ennen ensimmäisiä vahvistettuja tartuntoja.

Kiinan ulkoministeriön edustaja kutsui tiistaina tutkimuksen johtopäätöksiä "erittäin absurdeiksi".

Tutkimuksesta, johon osallistui muun muassa Harvardin yliopiston tutkijoita, uutisoi muun muassa The Guardian.

Lue kaikki tuoreimmat koronavirukseen liittyvät uutiset tästä linkistä.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus