Jääkiekon MM-kisojen karnevaalimeininkiä ja ohkaista statusta on tullut takavuosina itsekin ihmeteltyä. Mutta mitä jos unohdetaan se, että mukana ei ole kaikkia maailman parhaita pelaajia. Mitä jos vain nautitaan jääkiekosta?
Otetaan nyt esimerkiksi maanantain Suomen ja Valko-Venäjän ottelu. Onhan se outoa, että Valko-Venäjä pelaa näissä kisoissa näin hyvin, olkoonkin, että olivat puolivälierävaiheessa jo Sotshin olympialaisissa. Joukkue haastoi Leijonat todella kovaan testiin, joka saatiin sentään käännettyä kotiin loistavien rankkarinampujien Jarkko Immosen, Joonas Donskoin ja Jussi Jokisen avulla. Eikä sovi unohtaa Pekka Rinteen aivan fantastisia torjuntoja läpi ottelun. Haaste oli uskomattoman kova, mitä harva olisi uskonut sen jälkeen, kun valkovenäläiset sukelsivat Venäjää vastaan edellisessä ottelussaan 0-7-tappioon. Odotusarvo oli, että voitamme selkeästi, tai vähintään suht helpolla. Mutta oliko peli yhtään sen vähemmän nautittava, vaikka todella tiukille jouduttiin? Ei, pikemminkin päinvastoin. Huima ottelu, vaikka helpompaa odotimme.
Ei helppoja pelejä
Hiukan huolestuttava piirre on, että Suomen puolustus on joutunut yllättävän koville tässä turnauksessa ns pikkumaitakin vastaan. Tosin näiden ”pikkumaiden” ja maailmanhuippujen välinen matka on kaventunut. Valko-Venäjällä esimerkiksi on laitettu presidentti Aleksandr Lukashenkon johdolla olosuhteita kuntoon ja oma KHL-joukkue kehittää aivan taatusti pelaajia. Pienillä kiekkomailla on enemmän kehittymisen varaa kuin vuosikymmenet isolla koneistolla jauhaneilla lajin huippumailla. On ollut jo pitkään selvää, että ennemmin tai myöhemmin ero tulisi kapenemaan ja nyt aletaan olla siinä pisteessä huolimatta muutamasta kisojen murskatuloksesta. Ei ole enää pelkkä lässyttävää sanahelinää, että näissä kisoissa ei helppoja pelejä ole.
Vaikka Tshekin kisoissa ei ole Mikko Koivua, Valtteri Filppulaa, Sami Vatasta, Mikael Granlundia ja kumppaneita, on hieno seurata uusia kasvoja tällä tasolla. Ja kas kummaa, Esa Lindell, Joonas Donskoi ja Joonas Kemppainen ovat nousseet aivan runkopelaajiksi joukkueessa. Niin myös tietenkin Aleksander Barkov, jolla on hänelläkin vyöllään alle kymmenen maaottelua. Aivan huikeaa peliä ja itseluottamusta näiltä MM-tasolla kokemattomilta miehiltä. On sitä hieno katsoa. Siitäkin huolimatta, että samaan aikaan voidaan puhua myös ihan syystä, onko maailmanmestaruuskilpailut oikea nimi tälle turnaukselle. Kyllä kai se kuitenkin on.
Uuden ajan Raipe
Itsekin olen syystä tai toisesta seurannut MM-kisoja enemmän kuin miesmuistiin. Yksi syy siihen on lähes yksinään Aleksander Barkov jr. On melkein uskomatonta, että kaverilla on ikää vasta 19 vuotta. On upea katsella kaverin jatkuvasti järkeviä ratkaisuja jäällä. Huikaiseva kontrasti koittaa, kun Barkov avaa suunsa median edessä. Kaverinhan luulisi paukuttelevan henkseleitä niin, että kuuluu katsomoon saakka. Mutta ei. Poika on vielä poika – ja nöytä kuin mikä. Hän on selkeästi raipehelmisten sukua, eikä halua tehdä tästä nyt mitään isoa numeroa. Vaikka aihetta olisi. Välillä sitä miettii, onko tämä lähes kaksimetrinen jätti jo melkein liiankin kiltti huippupelaajaksi? En usko että on, koska lopulta vain pelaaminen ratkaisee. Ja voi olla, että sympaattinen nöyryys kääntyy jopa hänen vahvuudekseen uran jatkuessa. Viksut nimittäin pärjää aina.
Yksi viksuista on myös Suomen sympaattisen oloinen maalivahti Pekka Rinne. Hänellä on todella jalat maassa, vaikka mies on kiistatta yksi maailman parhaista pelipaikallaan tällä hetkellä. Vaikka uskomaton nollaputki ei enää tänään jatkunut, oli esitys jälleen kerran huikea. Jos Suomi näissä kisoissa mitalin ottaa, Rinne tulee olemaan sen takuumies. Uskomaton kaveri.
Bättre folk?
Palataan vielä itse MM-kisakarnevaaliin. On tullut tavaksi, että me kotisohvilla röyhtäilevät itseämme hiukan parempana väkenä pitävät katselemme MM-kisoihin hauskaa pitämään lähteneiden kekkulointia hiukan paheksuen. Miksi?
Mitä sitten, jos iso joukko suomalaisia (emmekä me ole ainoita) haluaa lähteä reissuun rähjääntymään, pukea päälle vappuvarusteet ja pitää hauskaa. Miksi sitä pitää paheksua? Siksikö, että tuntisi itsensä hiukan paremmaksi ja fiksummaksi ihmiseksi? Sitä paitsi, vähintään yhtä paljon örveltää kisareissuillaan se valkokaulusväki, joka on paikalla yritysten kutsuvieraina kiiltävissä aitioissa ja VIP-teltoissa. Ihmisiä hekin. Sitä viksumpaa porukkaa. Vain vappunaamarit puuttuvat…
Lue Lex Hollon kaikki blogit täältä