Jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Mixu Paatelainen on sunnuntaina ehkä uransa kovimmassa paikassa. EM-karsinnat eivät ole sujuneet suunnitellusti, joten sunnuntaina Pohjois-Irlannista on tuotava tuliaisiksi muutakin kuin sixpäkki Guinnessia.
On selvää, että yksi piste ei riitä tuliaisiksi. Unkarille ja Romanialle kärsittyjen kirvelevien tappioiden jälkeen mikään muu kuin kolme pistettä ei kelpaa. Neljän ottelukierroksen jälkeen Romanialla on 10 pistettä, Pohjois-Irlannilla yhdeksän, Unkarilla seitsemän ja Suomella vain neljä. Voitto nyt ja kesäkuun kotiottelusta Unkaria vastaan palauttaisivat toiveet EM-kisapaikasta.
Kun EM-lopputurnausta laajennettiin 16 joukkueesta 24:een, moni ajatteli, että Suomen tie historian ensimmäiseen lopputurnaukseen kävisi sileäksi. Kun lohkoarvonta oli kerrankin suosiollinen, kasvoivat toiveet entisestään. Ehkä juuri siksi nyt saavutetut laihat tulokset ja karu sarjatilanne lohkossa tuntuvat niin suurelta pettymykseltä. Varsinkin, kun tätä mahdollisuutta on hehkutettu nyt jo vuosien ajan. Tämän piti olla Mixu Paatelaisen valmennusuran kruunu, sellaisen päähänsä saa epäilemättä valmentaja, joka Suomen ensi kertaa arvoturnaukseen vie.
Joulukuusen hautajaiset
Jos sunnuntaina tulee köniin, on monella taholla miettimisen paikka. Tappio tietäisi jatkomahdollisuuksien kuivahtamista lähes varmasti. Mitä silloin jäisi käteen Paatelaisen aikakaudesta? Kaikki neulasensa varistanut joulukuusenranka? Ja olisiko Pertti Alajalla enää mitään syytä roikottaa epäonnistunutta päävalmentajaa maajoukkueen mukana? Otettaisiinko uusi mies puikkoihin jo kesäksi ja alettaisiin jälleen kerran rakentaa alusta uutta projektia, jonka maali on ties missä?
Paatelainen toi suomalaiseen maajoukkuejalkapalloon termin joulukuusi, mikä tarkoittaa pelaajien ryhmitystä kentällä. Vaikka muoto onkin hiukan varioitunut pelien sisällä, tästä on pidetty kiinni suhteellisen tiukasti. Tulosta se ei ole toivotulla tavalla tuonut. Etenkin maalinteko on ollut pirullista pahanmakuisen tervan juontia. Färsaarten reppuun saatiin sentään kolme osumaa, mutta kolmen viime pelin saldona on tasan yksi maali. Karsintamaaleista Riku Riski on tehnyt kaksi, Roman Eremenko ja Jarkko Hurme yhden. Teemu Pukin saldo huutaa nollaa, samoin Joel Pohjanpalon. Heistä ei ole saatu ulosmitattua olemassa olevaa potentiaalia. Nyt Paatelainen kutsui mukaan viimeinkin Berat Sadikin, joka on tehnyt tällä kaudella Sveitsin liigassa FC Thunille yhdeksän osumaa 25 ottelussa. Samaan aikaan Pukki on tehnyt Tanskan liigassa 16 ottelussa kuusi maalia Bröndbylle, Pohjanpalo kakkosbundesliigassa kymmenen osumaa 22 pelissä Fortuna Düsseldorfille.
Sadikin tykki ruosteessa
Sadik onnistui alkukaudella erinomaisesti ja maaleja syntyi liukuhihnalta, kahdeksaan ensimmäiseen liigamaaliin meni 12 ottelua. Lokakuun neljännen päivän jälkeen eli viiden ja puolen kuukauden aikana maaleja on syntynyt enää yksi. Onko hän siis sittenkään ratkaisu Suomen maalinteko-ongelmiin? Viimeaikaisen maalivireen perusteella Huuhkajien kuumin mies on tällä hetkellä Moskovan CSKA:n Roman Eremenko, joka johtaa Venäjän liigan maalipörssiä kymmenellä rysällä. Seitsemässä edellisessä liigaottelussaan Eremenko on murjonut kuusi maalia. Maajoukkueessa hänen ongelmansa on liian suuri rooli verrattuna seurajoukkueeseen. Eremenko on Suomen pelin sielu, joka käynnistelee hyökkäyksiä, määrittelee Suomen pelirytmin, antaa ratkaisevia syöttöjä ja raataa molempiin suuntiin. Yhdellä miehellä on vähintään kolmen pelaajan roolit harteillaan joka ikisessä maaottelussa. Ja sitten pitäisi vielä vastata maalinteostakin. Paatelainen ei ole löytänyt Eremenkolle roolia, missä hänen maalintekotaitonsa pääsisi oikeuksiinsa. Käänteinen kysymys toki on, romahtaisiko Suomen pelinteko keskialueella, jos Eremenkon rooli olisi ylempänä? Aika monessa ottelussa on näyttänyt siltä ja Eremenko on pienten kokeilujen jälkeen pudotettu takaisin joulukuusen alemmille oksille.
Rohkeasti tulta päin
Kuinka sitten lähteä hakemaan ne elintärkeät kolme pistettä Belfastista? Omaa maalia varjellen ja vastahyökkäyksiin luottaen vai pallonhallinnan kautta? Pohjois-Irlanti aloitti karsinnat kolmen voiton putkella; Unkari ja Kreikka kaatuivat vieraissa, Färsaaret kotona. Romania oli sen jälkeen kotonaan liian kova. Joukkue onnistuu useimmiten altavastaajana vastahyökkäyspelillä, sekä Unkarissa että Kreikassa pallonhallinta oli selkeästi kotijoukkueilla. Mutta on hankala nähdä, että joukkue lähtisi peruuttelemaan kotikentällään Windsor Parkilla fanaattisen yleisön edessä. Vai olisiko Paatelaisenkin erinomaisesti tuntema päävalmentaja Michael O´Neill niin juoni mies? Se vasta paradoksaalista olisi, jos kumpikin joukkue lähtisi peliin vastaiskuihin luottaen; silloin edessä voi olla tuskainen viivytystaistelu, joka ei katsojille tajunnanräjäyttävää elämystä tarjoa.
Jotenkin sitä toivoisi, että Paatelainen uskaltaisi luottaa Suomen omaan peliin ja pallonhallintaan. Kärkeen voisi hyvinkin laittaa kaksi miestä, Pukin ja Pohjanpalon tai Sadikin. Roman Eremenko rohkeasti kymppipaikalle ja kova prässi päälle alusta asti. Mitä sillä menetettäisiin? Parempi 5-4-voitto hurlumheijalkapallolla kuin peruutellen ja varoen 0-0 tai pahimmassa tapauksessa niukka tappio. Nyt on nimittäin ihan pakko voittaa. Ja jos se vaatii joulukuusen heittämistä biojäteastiaan, on se myös uskallettava tehdä. Muuten Mixu Paatelaisen päivät A-maajoukkueessa ovat luetut.
Kaikki Lex Hollon blogit täältä