Hiihto on paitsi olosuhde- myös välineurheilua. Tämän koki karvaasti MM-kilpailujen päälajissaan 50 kilometrillä Sami Jauhojärvi.
Jauhojärvi alkoi jäädä jo alussa ihmeellisen kauas kärjestä ja pian nähtiin, ettei suksissa ollut pitoa lainkaan. Peli oli pelattu jo kättelyssä: kuuden kilometrin kohdalla hän oli kärjestä 23 sekuntia, 13 kilometrin kohdalla jo 1.13. On mahdoton samaistua siihen valtavan tuskan ja potutuksen määrään, mitä urheilija taatusti tällaisella hetkellä kokee. Kaikki on tehty yhtä vuoden pääkilpailua varten ja sen ehdoilla, mutta kun tärkein hetki koittaa, pettää kalusto. Turhautumisen määrän on oltava valtava. Nostan isosti hattua Lapin miehelle, joka kaikesta huolimatta sinnitteli matkan perille ja jaksoi vielä tosissaan yrittää ja nostaa sijoitustaan loppua kohti. Maalissa Jauhojärvi oli 29:s, ero keulaan 3.17. Vaikka hän itse höpötteli kohteliaasti YLE:n haastattelussa suksiaan syyttelemättä, en noita puheita usko hetkeäkään.
Lunta satoi koko ajan, välillä enemmän, välillä vähemmän. Keli oli taatusti huoltojoukoille hankalin mahdollinen. Paljon olen itsekin puhunut sen puolesta, että tämä kuninkuusmatka hiihdettäisiin väliaikalähdöllä, mutta ei tämäkään kisamuoto suksenvaihtoineen päivineen ihan umpisurkea ole. Tosin nyt kärkisakissa hiihti noin 30 ukkoa hyvin pitkään. Irtiottoja ei juuri nähty, koska lunta tuli koko ajan.
Sitkeä Heikkinen
Jos Jauhojärven kalusto tänään pettikin, toisin oli onneksi Matti Heikkisen kohdalla. Eipä olisi millään uskonut, että umpimurheellisen viestin jälkeen Heikkinen keikkuisi 46 kilometriä kärkisijoilla. Tämä on erinomainen osoitus siitä, mikä välineiden merkitys nykypäivänä on, kun perinteisillä pakkaskeleillä ei enää juuri arvokisoja hiihdetä. Omalla tavallaan se on todella suuri sääli. Tiedämmekö enää, kuka oli kilpailun kovakuntoisin urheilija? Emme ainakaan silloin, kun hiihdetään tällaisilla keleillä, mistä Falunissa ja vuosi sitten Sotshissa pahimmillaan. Heikkinen kesti kärkiporukassa tänään juuri tuon 46 kilometriä, mutta sitten oli annettava periksi. Iso käsi silti hänelle, valtavat pettymykset kokenut mies lähti mukaan omien sanojensa mukaan kunnioituksesta huoltoryhmälle. Pitkään hän tappeli hienosti, mutta lopussa tuli noutaja. Maalissa Heikkinen oli 20:s. Viimeisellä viidellä kilometrillä hän jäi kärkeen lähes kaksi minuuttia. Ja kun miestä kannettiin pois maalialueelta, kaikki näkivät, että taju oli yhtä vaille kankaalla.
Kilpailussa oli muutamia mielenkiintoisia nyansseja. Stadionalueella 30 kilometrin kohdalla kotiyleisön edessä hiihtävä Johan Olsson iski. Mutta hetkeä myöhemmin tahti laantui ja kisa meni lähes farssiksi. Kanadan Ivan Babikov käveli aikansa kärkipaikalla, eikä kenelläkään ollut haluja hiihtää lainkaan. Kaikki massakirin ja Petter Northugin maailmanmestaruuden ennusmerkit olivat ilmassa. Myös Northug suorastaan laahusti ladulla ja vilkutteli yleisölle. Melkoista pelleilyä – mutta jos ei kukaan halua iskeä, minkäs teet. Ja mössöisiin latuihin nähden se oli jopa ymmärrettävää. Vaikka nämä massahiihtelyt omalla tavallaan murheellista katsottavaa ovatkin, jännitys piilee siinä, kuka tekee ratkaisuja ja missä kohdassa. Ja ketkä pystyvät silloin seuraamaan.
Ja Norttihan sen sitten vei
Ruotsalaisveteraani Anders Södergren teki ratkaisun noin 36 kilometrin kohdalla. Ero oli välillä jo 20 sekuntia, mutta monta kilometriä ei ruotsalaisen veto kestänyt. Sitä olisi voinut hyvällä syyllä toivoa, sillä isoista terveysmurheista kärsinyt pitkän uran tehnyt Södergren olisi ollut jotenkin mahtavaa nähdä voittajana kotiyleisönsä edessä. Kun hänet ajettiin 40 kilometrin kohdalla kiinni, oli selvää, ettei hän tänään juhli. Kirimiesten näytös tästä tulisi.
Viimeiselle vitoselle mielenkiintoa toi se, että kärkiporukasta ainoastaan tshekkikonkarilla Lukas Bauerilla oli 45 kilometrin kohdalla vielä mahdollisuus vaihtaa suksia ja niin hän tekikin. Jos hänen viimeinen suksiparinsa olisi loistava, 37-vuotias hiihtäjä voisi tällä taktisella vedolla jopa voittaa, vaikka miehen edellisestä arvokisamitalista on aikaa jo viisi vuotta, eikä hän totisesti joukon kovimpiin kirimiehiin kuulu. Bauer vaihtoi sukset, hiihti muut saman tien kiinni ja paineli keulaan hiillostamaan. Hiillostus kesti loppusuoralle asti, mutta kas kummaa, välillä jo vaikeuksissa ollut Petter Northug hiipi juuri oikeilla hetkillä oikeista raoista hienoilla taktisilla ratkaisuilla kärjen tuntumaan. Ja kas kas, loppusuoralla hän oli taas kerran vahvin. Kilpailun hienoin tarina oli kuitenkin konkari Lukas Bauerin venyminen hopealle.
Suomalaisten murheellinen tilinpäätös
Tässä olivat nämä MM-kilpailut. Sotshin menestyksen jälkeen suomalaismiesten suoritukset jäivät vaisuiksi. Henkilökohtaisilla matkoilla suomalaisten mieshiihtäjien sijoitukset olivat näissä kilpailuissa 9, 10, 16, 20, 21, 22, 22, 22, 23, 25, 26, 26, 29, 34 ja 38. Numerorimpsu on aika murheellinen. Kuka olisi uskonut ennen kisoja, että Risto-Matti Hakola on Suomen korkeimmalle sijoittunut mieshiihtäjä näissä kilpailuissa? Iso työ on nousta huipulle kahdessa vuodessa, silloin hiihdetään seuraavat arvokisat Salpausselällä. Paljon on töitä tehtävänä.
Lue Lex Hollon kaikki blogit täältä