Lex Hollo: Veikkausliigassa tuoretta piristettä

Keith Armstrong
Lehtikuva
Julkaistu 10.04.2015 14:59

Lauri Hollo

Jalkapallon Veikkausliiga alkaa sunnuntaina neljällä ottelulla. Kaudesta ei ole odotettavissa käytännössä mitään muuta kuin jatkoa jo vuosikaudet voimassa olleelle trendille, mutta uudet joukkueet tuovat kiistatta oman piristysruiskeensa hieman jämähtäneeseen liigaan.

Kovat ovat kovia tänäkin vuonna, kuilu kärjen ja alakerran välillä on iso. Kovin monta syytä ei löydy sille, että yleisömäärät merkittävästi kasvaisivat. Yleinen mielenkiinto voi hiukan nousta, koska netin kautta on tällä kaudella mahdollista nähdä kaikki ottelut. Eurokentillä on viime vuodet HJK:ta lukuun ottamatta kynnetty niin, että pahaa on tehnyt. Suomalaisen seurajalkapalloilun kannalta olisi erittäin tärkeää, että europeleissä päästäisiin edes hiukan pidemmälle, mitä viime vuosina. Toivotaan parasta, vaikka toivomalla ei urheilussa mitään saavuteta.

Perinteitä riittää

Mielenkiintoista vaihtuvuutta sentään liigassa on, kun TPS putosi, Honka ei hakenut liigalisenssiä ja MyPalle ei lisenssiä myönnetty. Uusina joukkueina mukana ovat KTP, HIFK ja Ilves. HIFK nousi pelaamalla, Kotka ja Ilves kabinetin kautta. Kaikki kolme ovat tavallaan hyvinkin kiinnostavia seuroja. KTP:n edellinen visiitti pääsarjassa nähtiin 2008, Ilveksen 1996 ja HIFK:n 1972. Kaikki kolme ovat erittäin perinteisiä suomalaisia jalkapalloseuroja, joten sikäli niiden nousu lämmittää ainakin kaltaiseni kalkkeutuneen urheiluromantikon mieltä.

Uudet joukkueet tuonevat myös ainakin hiukan piristystä liigan yleisömääriin. Liigakartalta kadonneista TPS:n keskiarvo oli viime kaudella 2167, Hongan 1503 ja MyPan 1406. Nousijoista KTP:n keskiarvo oli 2245, Ilveksen 2147 ja HIFK:n 928. On kuitenkin varma, että etenkin alkukaudesta näiden joukkueiden otteluissa riittää katsojia. Eri asia on, jos voittoja ei ala tulla. HIFK on myynyt jo yli 1000 kausikorttia, mikä on uskomattoman hieno määrä mille tahansa suomalaiselle jalkapallojoukkueelle. Maaliskuun lopussa Ilves oli myynyt 700 kausikorttia, KTP:n lukema on tällä hetkellä noin 300. Tosin Kotkassa ei sen enempää kortteja viime kaudellakaan myyty, mutta silti yleisökeskiarvo oli yli 2200. Toivotaan että nämä kaikissa ennusteissa liigan häntäpäähän veikatut joukkueet pystyvät ottamaan voittoja, että hyvä yleisönoste säilyisi koko kauden.

Kummajainen nimeltä Ilves

Ilves on tämän kauden kummajainen sikäli, että se lähtee liigaan puoliammattilaisperiaatteella. Pelaajat opiskelevat tai käyvät töissä, ainoastaan nigerialaiset Emenike Mbachu ja Henry Ugwunna ovat täysammattilaisia. Ja heistäkin Ugwunna loukkasi polvensa niin pahasti, että on todennäköisesti sivussa koko kauden. On mielenkiintoista nähdä, kuinka Ilveksen pelaajat jaksavat liigarytmissä töiden ja opiskelujen ohessa. Tilanne ei ole pelillisesti ihanteellinen, mutta Ilves on valinnut tämän taloudellisesti järkevän linjan ja sillä mennään ainakin tämä kausi. Olen sitä mieltä, että monelle suomalaisjoukkueelle samanlainen systeemi sopisi kuin nenä naamaan. Kovin monta puhtaasti ammattilaisjoukkuetta ei suomalainen jalkapallo elätä.

On mielenkiintoista, että liigaotteluiden määrässä mitattuna Ilves on liigan toiseksi kokenein joukkue. Sen rosterista löytyy 1827 liigaottelua, KTP:n lukema on 1183 ja HIFK:n 1089.

Mielenkiintoisia valmentajapersoonia

Myös valmentajapuolella nämä nousijat ovat kiinnostavia. 40-vuotias Sami Ristilä johtaa KTP:tä, hänellä on takanaan valmennusta vuodesta 2008 asti. Kotkassa hän aloittaa nyt kolmannen kautensa. Vaikka vuodet 2009-2012 Hakassa olivat täynnä vaikeuksia, pidetään Ristilää edelleen hyvin potentiaalisena tulevaisuuden valmentajana. 39-vuotias Jani Honkavaara valmensi ensin Viikingeissä apuvalmentaja, vuodesta 2010 hän on ollut päävalmentajana HIFK:ssä, sitten vuoden Gnistanissa ja jälleen HIFK:ssa vuodesta 2013. Tulokset puhuvat puolestaan.

Kokenein uusien joukkueiden valmentajista on Ilveksen Keith Armstrong, tuo entinen kultasormi, joka johdatti Hakan kolmeen mestaruuteen 1998-2000 ja HJK:n kahteen mestaruuteen 2002 ja 2003. 2007 hän sai kalossia HJK:n peräsimestä, eikä ole sen jälkeen valmentanut. Vaikka hän on ollut esimerkiksi TV-kommentaattorina jalkapallon ajan hermolla koko ajan, kuinka hyvin hän pystyy päivittämään valmennusoppinsa? Toisaalta samaan hengenvetoon voi kysyä, onko suomalaisessa liigajalkapallossa menty pelitaktisesti kovinkaan paljon eteenpäin viimeisen kymmenen vuoden aikana? Esimerkiksi menestyksestä eurokentillä voi päätellä, että ei ole menty. Mediassa taktinen- ja pelitapapuhe on kymmenessä vuodessa lisääntynyt huikeasti, mutta onko kentänlaidalla?

Lex Hollon ranking

HJK ja SJK on rankattu kaikissa ennakoissa liigan kärkijoukkueiksi, enkä väitä vastaan. Kakkoskategoriaan lasken itse KuPS:in, FC Lahden ja VPS:n. IFK Mariehamn, RoPS, Inter ja Jaro ovat suunnilleen samassa kastissa tulokkaiden kanssa. Koska kaikenlaiset veikkaukset ovat aina virkistäviä, heitän tähän arvion kauden loppusijoituksista: 1. HJK 2. SJK 3. KuPS 4. Lahti 5. VPS 6. IFK Mariehamn 7. RoPS 8. Ilves 9. HIFK 10. Inter 11. KTP 12. Jaro. Saa olla vahvastikin eri mieltä, mielellään rotevien perusteluiden kera.

Lex Hollon kaikki blogit täältä

Tuoreimmat aiheesta

Veikkausliiga