Li Anderssonin kolumni: Näennäinen yrittäjyys on suuri epäkohta työelämässä

Ei vakuutuksia työtapaturmien varalta, ei työterveyshuoltoa, ei palkkaa sairastuessa. Puhumattakaan kahvitauoista tai muusta työhyvinvoinnin peruspilareista. Tarkemmin ottaen ei myöskään palkanmaksua saatikka työsuhdetta, vaan laskutettua tuloa kevytyrittäjänä.

Tätä on todellisuus sille valtavalle joukolle ihmisiä, jotka Suomessa painavat duunia tai tekevät keikkaa kevytyrittäjänä, laskutuspalvelun kautta tai muuten näennäisyrittäjänä. Heillä ei ole oikeutta työsuhdeturvaan, vaikka heidän työolosuhteensa muutoin vastaisivat täysin työsuhteessa tapahtuvaa työntekoa.

Näennäisestä yrittäjyydestä on valitettavasti tullut suomalaisia työmarkkinoita sitkeästi vaivaava tapa kiertää vähimmäistyöehtoja. Räikeimmillään tämä näkyy niin sanotun alustatalouden kohdalla, jonka ehkä puhutuin ammattiryhmä ovat ruokalähetit, jotka kuskaavat take away -ruokaa hyvin pientä korvausta vastaan ja käytännössä ilman oikeusturvaa.

Jos lähetti esimerkiksi kaatuu polkupyörällä talvella ja loukkaa itsensä ja vaikkapa rikkoo pyöränsä, hän jää käytännössä täysin tyhjän päälle. Hänellä ei ole oikeutta korvaukseen työtapaturmasta, oikeutta sairauslomaan eikä hän edes saa uutta työvälinettä.

Pakotetuilta yrittäjiltä myös puuttuu oikeus sosiaaliturvaan. Jos toimeksiantava firma jostain syystä päättää lopettaa palveluiden oston, ei tekijän työssäoloehto ole kertynyt "yrittäjänä", eikä hänelle niin ole oikeutta työttömyysturvaan. Mikään näistä ei olisi ongelma, jos kyseessä olisi valinta toiminta yrittäjänä ja henkilöllä olisi aito vapaus valita miten työtään hoitaa. Näin ei kuitenkaan ole.

1) Lähetti ei voi ottaa apulaista tai sijaista suorittamaan tehtäviään toimeksiantajaa kuulematta.

2) Hän ei voi itse määrittää työaikojaan tai tehdä useita samanaikaisia toimeksiantoja

3) Lisäksi lähetti joutuu ottamaan vastaan kiinteää ohjausta, eli hän ei siten voi itse päättää työn suoritustavasta ja organisoinnista.

Työn siirtäminen työsuhteen ulkopuolelle on siis käytännössä keino ohittaa työntekijöiden kovalla työllä ja järjestäytymisellä yli sadan vuoden aikana tehdyt edistysaskeleet ja kaikki lainsäädännön ja työehtosopimusten turvaamat vähimmäistyöehdot sekä työperustainen sosiaaliturva (eli huomattava osa koko sosiaaliturvasta).

Miten työlainsäädännön kiertäminen on ylipäätänsä mahdollista Suomessa?

Kyse on työsopimuslain tulkinnanvaraisuudesta suhteessa siihen, miten työsuhde määritellään.

Työsuhteen tunnusmerkistö edellyttää, että työnteosta on sovittu, sitä tehdään henkilökohtaisesti, vastiketta vastaan ja työnantajan lukuun sekä työnantajan johdon ja valvonnan alaisena. Vaikka arkijärjellä on selvää, että yksittäinen Wolt-lähetti ei kuljeta ruokaa omaan lukuunsa vaan miljardin arvoiseksi arvostetun yhtiön lukuun, on työsuhteen tunnusmerkistön täyttyminen silti raskas tie.

Työntekijöiden reilun kohtelun varmistamiseksi vasemmistoliitto vaatii työsuhteen tunnusmerkistön ripeää selkeyttämistä työsopimuslaissa, niin että esimerkiksi sen arvioimiseksi ei tarvita monimutkaista kokonaisharkintaa, onko kyse työsuhteesta. Jos se näyttää työsuhteelta sen hyvin todennäköisesti pitäisi olla sitä. Myös hallitusohjelma lupaa tätä kirjauksellaan: "työelämän epävarmuuden vähentämiseksi täsmennetään työsopimuslain työsopimuksen käsitettä siten, että työsopimussuhteen naamiointi muuksi kuin työsopimukseksi estetään".

Työsuhteen tunnustaminen ei tietenkään yksinään riitä. Suomessa tapahtuu hyvin paljon väärinkäytöksiä työmarkkinoilla ja etenkin ulkomaalaisia työntekijöitä riistetään usein törkeästi kuten esimerkiksi laaja reportaasi nepalilaisista ravintoloista osoitti tai säännöllisesti kuulemme rakennus- tai siivousaloilta. Tämä koskee sekä työsuhteista, että työsuhteiden ulkopuolella tapahtuvaa työtä. Tärkeä ensiaskel olisikin työsuojelun viranomaisresurssien lisääminen työmarkkinoiden valvontaan ja etenkin ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön valvonnan tehostamiseksi.

Suomeen muuttaneiden työehtojen puolustaminen on kaikkien työntekijöiden etu. Näin voidaan varmistaa, ettei tänne tulleiden työehtojen polkeminen pääse laskemaan yleistä palkkatasoa, mistä kärsisivät kaikki. Sama logiikka toimii myös alustatalouden sääntelyn osalta. Jos työsuhteenkaltainen työ siirtyy heikommin palkatun kevytyrittäjyyden piiriin, myös se alentaa yleisesti esimerkiksi kuljetuspalveluiden palkkatasoa.

Lakimuutos on perusteltu

Vaikka askelmerkit olisivat selkeät, on matka työlainsäädännön muuttamiseksi, kuten tiedämme, monesti pitkä ja kuoppainen.

Pyörälähettien asiassa otettiin kuitenkin aimo harppaus eteenpäin 5.10.2020, kun työneuvosto linjasi lausunnossaan, että ruokalähetit ovat työsuhteessa – eivät yrittäjiä. Lausunto ei ole oikeudellisesti sitova, joten tarvitaan vielä oikeuskäytäntöä, ennen kuin lähettien työsuhteet voidaan oletusarvoisesti tunnustaa.

Jo tämän oikeus- ja byrokratiaviidakon kuvailu tekee harvinaisen selväksi, ettei yksittäinen näennäisyrittäjä kovinkaan usein ole asemassa, jossa hän voisi vaatia itselleen oikeutta. Lakimuutos on siis tältä osin harvinaisen perusteltu, ei lähettien takia, joiden kiista nyt vuosien jälkeen näyttää etenevän – vaan kaikkien muiden nyt olemassa olevien tai myöhemmin työmarkkinoille tulevien ryhmien takia, jotka eivät tosiasiallisesti ole oman itsensä herroja ja rouvia, vaan työntekijän asemassa yrityksissä.

Lähettien osalta on usein tyypillistä, että heidän "asiakkaansa" tulevat toimeksiantajan kautta, heillä on hyvin tarkat ehdot, miten toimitukset pitää hoitaa, ja heidän pitää käyttää työnantajan välineitä (vaatetus, äppi ja kuljetusvälineet). He eivät myöskään voi valikoida asiakkaitaan itse, eli eivät millään tavalla ole yrittäjän asemassa.

Ongelmaksi asiassa on muodostunut lähettien erittäin heikko työmarkkina-asema suhteessa suuriin palveluyrityksiin, joille he paiskivat hommia – ja ongelma tulla ylipäätänsä kuulluksi yhteiskunnassa. Epäsuhta on käynyt ilmi myös Etelä-Suomen aluehallintoviranomaisten lausumassa työneuvostolle, jossa työsuojeluviranomainen pitää ongelmllisena, jos asia ratkaistaan pelkästään työnantajan toimittaman aineiston pohjalta.

Lähettien tunnustaminen työntekijöiksi voi siis olla lähellä. Se olisi esimerkiksi heille kuuluvan sosiaaliturvan näkökulmasta oikeus ja kohtuus. Lopulta asia ratkaistaan kuitenkin oikeudessa. Tämä kuitenkin edellyttää, että joku lähetti vie asiansa oikeuteen. Sitä odotellessa tarvitaan resursseja valvontaan ja lainsäädännön selkeyttämistä niin, että työsuhteen tunnistaminen on aiempaa helpompaa. Se taas on maan hallituksen tehtävä.