Lihavuus ja diabetes ovat yleistyneet ympäri maailmaa, ja samalla ovat yleistyneet myös niiden aiheuttamat syövät. Tuoreen selvityksen perusteella noin kuusi prosenttia kaikista syövistä johtuu lihavuudesta ja diabeteksesta.
Kaikkiaan 175 maata kattava selvitys julkaistiin Lancet Diabetes & Endocrinology -lehdessä. Tulokset kertovat, että vuonna 2012 hieman alle kuusi prosenttia syövistä eli lähes 800 000 syöpää johtui lihavuudesta ja diabeteksesta. Lihavuus itsessään oli suurempi riski, lähes kaksi kertaa suurempi kuin diabetes.
Yksittäisistä syöpätyypeistä erottuivat varsinkin maksa- ja ruokatorvisyövät, joista 25 prosenttia johtui lihavuudesta ja diabeteksesta, sekä kohdun limakalvon syövät, joista 40 prosenttia selittyi niillä.
Lihavuus ja diabetes ovat yleistyneet viime vuosikymmeninä varsinkin köyhissä ja keskituloisissa maissa. Niissä myös niiden aiheuttamat syövät ovat lisääntyneet. On hyvin todennäköistä, että kehitys jatkuu samansuuntaisena jatkossakin.
Nykyään noin kolmannes koko ihmiskunnasta on ylipainoisia tai lihavia. Varsinkin lasten lihavuus on yleistynyt. Suomessa työikäisistä ihmisistä joka viides on lihava ja vielä useammat lievemmin ylipainoisia.
Diabetesta sairastaa kaikkiaan noin 415 miljoonaa aikuista, ja heidän määränsä tullee kasvamaan. Suomessa diabeetikkoja on arviolta puoli miljoonaa.
Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Onko laihduttaminen puhdasta matematiikkaa?
Syö vähemmän kuin kulutat, niin paino putoaa – onko laihdutus oikeasti niin yksinkertaista? Laillistettu ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen valotti asiaa Hyvää Elämää -ohjelmassa maaliskuussa 2017.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.