Liike- ja toimistorakentamisen lupamäärä lähes kaksinkertaistunut

Julkaistu 02.06.2000 16:11

Rakennuslupia myönnettiin maaliskuussa kaikkiaan 3,9 miljoonan kuutiometrin verran, ilmenee Tilastokeskuksen rakennuslupatilaston ennakkotiedoista. Maaliskuussa myönnettiin lupia 15 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Liike- ja toimistorakennuksille myönnettyjen lupien kuutiomäärä oli lähes kaksinkertainen viime vuoden maaliskuuhun verrattuna. Kaikkiaan niille myönnettiin lupia yli miljoonan kuutiometrin edestä, josta neljä viidesosaa pääkaupunkiseudulla.

Tammi-maaliskuussa koko uudisrakentamiseen lupia myönnettiin runsaan 9 miljoonan kuutiometrin edestä eli 7 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Liike- ja toimistorakennusten kuutiomäärä oli neljänneksen suurempi kuin tammi-maaliskuussa vuotta aiemmin.

Myös asuntorakentaminen jatkaa kasvua. Kaikkiaan yli 8 500 uutta asuntoa sai rakennusluvan tammi-maaliskuussa, mikä oli 10 prosenttia edellisvuotista enemmän. Rivitalo- ja kerrostaloasuntojen lupamäärät kasvoivat kun taas omakotiasunnoille lupia myönnettiin vähemmän kuin viime vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Tilastokeskuksen rakennuslupatilasto perustuu kuntien rakennusvalvontaviranomaisten ilmoituksiin myönnetyistä rakennusluvista.

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle