Liiketunnistin osoittaa rottien liikkeet tunnin tarkkuudella – viikonloppuisin vilkastuneelle liikehdinnälle löytyi valitettavan yleinen syy
MTV Uutiset kertoi Suomen kaupunkien rottatilanteesta aiemmin lokakuussa. Vastausten perusteella rottahavainnot olivat moninkertaistuneet esimerkiksi Jyväskylässä ja Tampereella. Esimerkki Itä-Helsingistä paljastaa yleisimmät syyt rottatilanteen pahenemiseen.
Tilastot perustuvat tuholaistorjuntayritys Anticimexin infrapunatunnistimella (PIR) keräämiin tietoihin. Esimerkkikohteen tiedot ovat itähelsinkiläisestä, keskisuuresta taloyhtiöstä.
Yhtiö sisältää neljä asuintaloa, laajan piha-alueen ja puistomaista luontoa.
– Alueellisesti taloyhtiö osuu aika keskelle laajempaa jyrsijäongelmaa, kertoo Anticimexin Smart-kehityspäällikkö Jammu Rantanen MTV Uutisille.
Kohteen data on kerätty kesä-lokakuun 2021 aikana. Rotat ovat olleet aktiivisimmillaan loppukesästä alkusyksyyn.
Suurin aktiivinen pyydykseen käymisaika on ollut lauantaipäivällä ja sunnuntaiaamuna.
– Tämän tiedon avulla ja asukashaastatteluja tekemällä selvisi, että kohteessa ruokittiin lintuja, ja etenkin viikonloppuisin oli rotille saatavilla ravintoa, joka ajoi niitä aktiivisemmin liikkeelle, Rantanen sanoo.
Ajanjaksolla pyydystettiin yhteensä 99 rottaa, joista 56 yksilöä viemäreistä.
– Tarkastelemalla pyydystävien asemien sijainteja olemme todenneet, että alueella on useampi pesue, eikä rottamäärä ole vain yksi yhdyskunta, Rantanen kertoo.
– Lisäksi eri pyydystysmenetelmiä verratessa on todettu, että erilaiset sääilmiöt ajavat rottia taloyhtiön eri alueille ja viemäreihin ja sieltä pois.
Pelkästään Helsingissä tehty yli 160 havaintoa
MTV Uutiset kertoi Suomen kaupunkien rottatilanteesta aiemmin lokakuussa. Vastausten perusteella rottahavainnot olivat moninkertaistuneet esimerkiksi Jyväskylässä ja Tampereella.
Ympäristöviranomaisten mukaan erityisesti helppo ravinto taloyhtiöiden jätekatoksissa ja lintujen ulkoruokintapaikoilla ajaa rottia lähemmäksi ihmisasutusta.
Helsingissä kaupungin ympäristöpalveluille rotista tulleita yhteydenottoja oli kirjattu 164 kappaletta lokakuuhun 2021 mennessä.
Lukuun ei ole laskettu esimerkiksi yleisten alueiden puistovastaavien saamia ilmoituksia.
Uusimmat
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:26
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
14:09
Jukka Jalonen kuittasi medialle – "Teillä ei ole ollut tietoa, meillä on"
-
14:00
Lenkkeilyn aloittaminen aiheuttaa helposti ongelmia – nappaa vinkit rasitusvammojen ehkäisyyn
-
13:57
Playstation-vaihtokauppa ryöstäytyi verisesti käsistä Porissa – miestä syytetään murhasta
-
13:54
Räppäri Ibe peruu kesän kiertueensa: "Tarvitsen aikaa levätä ja toipua"
-
13:46
Presidentti Stubb vihitään Taideyliopiston kunniatohtoriksi elokuussa
-
Lataa lisää