Ympäristöministeriö on myöntänyt kolme miljoonaa markkaa valtionavustuksia kuntien aluearkkitehtitoimintaan. Avustuksia on myönnetty yhteensä 21 kuntaryhmälle ja maakuntaliitolle eri puolille maata. Toiminta ulottuu 68 kunnan ja kahden maakuntaliiton alueelle. Avustuksen suuruus on noin 150 000 mk aluearkkitehtia kohden.
Aluearkkitehti on kuntien yhteinen kaavoituksen, rakentamisen ohjauksen ja kulttuuriympäristön hoidon asiantuntija. Nykyisin aluearkkitehteja on kymmenen. Kokemukset toiminnasta ovat olleet myönteisiä sekä kuntien että kuntalaisten näkökulmasta. Aluearkkitehdit ovat edistäneet kunnan kaavoitustointa, osallistuneet rakennuslupien ennakkoneuvontaan ja opastaneet kuntalaisia kaavoitus- ja rakentamisasioissa. Aluearkkitehtitoiminnan laajentaminen tuli ajankohtaiseksi uuden maankäyttö- ja rakennuslain myötä. Lakiin kirjattu kaavoittajavelvoite koskee kaikkia yli 6 000 asukkaan kuntia. Asiantuntemuksen turvaamiseksi myös pienissä kunnissa aluearkkitehtitoiminta halutaan laajentaa noin sataan pienimpään kuntaan.
Tietyin ehdoin avustusta voivat saada myös suuremmat kunnat ja kuntayhtymät. Aluearkkitehdin tehtäviin kuuluvat mm. kunnan kaavoituksen ja rakentamisen tarpeiden ja tavoitteiden kartoittaminen, selvitysten laadinta, suunnittelun ohjaus ja viranomaisyhteistyö. Aluearkkitehti koordinoi osallistumista ja vaikutusten arviointia, laatii suunnitelmia sekä osallistuu alaansa koskevaan koulutukseen, tiedotukseen ja opastukseen.