Lisääntynyt työttömyys tekee kuluttajista varovaisia, arvioi Suomen Yrittäjien pääekonomisti.
Asuntojen hinnat kääntyivät nousuun loppuvuodesta, kertoo Tilastokeskus.
Vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat joulukuussa 1,4 prosenttia marraskuusta. Pääkaupunkiseudulla hinnat nousivat edelliskuusta 0,8 prosenttia.
Kauppa vilkastui edellisvuodesta, mutta oli edelleen aiempia vuosia matalammalla tasolla.
– Kauppoja tehtiin kiinteistönvälittäjien kautta neljä prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna, mutta kolmannes vähemmän kuin vuonna 2021 ja vuoteen 2020 verrattuna noin 20 prosenttia vähemmän, Tilastokeskuksen yliaktuaari Anu Rämö sanoo tiedotteessa.
Vuoden takaiseen verrattuna hinnat olivat joulukuussa kuitenkin koko maassa 0,6 prosentin luisussa, pääkaupunkiseudulla 0,2 prosentin.
Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus arvioi, että vaikka käänne parempaan on tapahtunut, asuntomarkkinat ovat jääneet varovaisuuden vangiksi.
– Lisääntynyt työttömyys varjostaa kuluttajien mieliä, vaikka korot kyllä yhä laskevat ja ostovoima paranee, Brotherus sanoo tiedotteessa.
Hinnat alhaalla verrattuna vuotta aiempaan
Koko viime vuonna vanhojen osakeasuntojen hinnat laskivat ennakkotietojen mukaan koko maassa 3,3 prosenttia vuodesta 2023.
Laskua nähtiin etenkin suurissa kaupungeissa, joista jyrkin luisu tapahtui Vantaalla hintojen pudotessa 5,7 prosenttia. Helsingissä hinnoista lähti 4,5 prosenttia.
Suurista kaupungeista vähiten laskua nähtiin Oulussa, jossa pudotusta tuli 1,4 prosenttia ja Espoossa, jossa tiputus oli 2,4 prosenttia.
Suurten kaupunkien ulkopuolella hinnat laskivat 2,2 prosenttia.
Brotherus ennakoi, että rakentamisen rojahdus vähentää tarjontaa vähitellen kuluvasta vuodesta lähtien.
– Vasta varastojen tyhjeneminen tasoittaa tilannetta, jolloin ostajat joutuvat kisaamaan kohteista yhä useammin. On mahdollista, että etenkin kasvukeskuksiin kasataan nyt hinta- ja asuntotuotantopainetta, joka voi näkyä nopeana nousuna myöhemmin, Brotherus sanoo.