Jari Litmasella on kaikkien aikojen eniten A-maaotteluja Suomen jalkapallomaajoukkueessa. Maajoukkueuran päätös oli kuitenkin Litmaselle pienimuotoinen pettymys.
137 A-maaottelua pelanneen Litmasen viimeiseksi esiintymiseksi Suomen paidassa jäi 17. marraskuuta 2010 pelattu EM-karsintaottelu San Marinoa vastaan. Suomi voitti ottelun 8-0. Litmanen viimeisteli 6-0-maalin rangaistuspotkusta. Maali oli Litmasen 32. maajoukkueessa, ennätys sekin.
Litmanen kertoo torstaina ilmestyneessä omaelämäkerrassaan Litmanen 10, että maajoukkueen päävalmentajaksi maaliskuun lopussa 2011 nimetty Mixu Paatelainen ilmoitti ensin, että hän halusi Litmasen jatkavan maajoukkueessa. Litmanen kaipasi maajoukkueuran jatkamispäätöksen tueksi tietoa siitä, millaiseksi Paatelainen oli ajatellut hänen roolinsa A-maajoukkueessa. Tähän Paatelainen vastasi, että hänen pitää miettiä Litmasen roolia hieman tarkemmin.
– Jonkin ajan kuluttua Mixu soitti jälleen. Hän kertoi, ettei keksi minulle sopivaa roolia. Hänellä ei ollut varsinaisesti mitään tarjottavaa minulle. Vastasin siihen, että homma näyttää sitten aika selvältä. Jos minulle ei löydy minkäänlaista roolia, minun ei kannata lähteä maaottelureissuille mukaan vain harjoittelemaan. Kyllä kai kahdenkymmenen A-maajoukkuevuoden jälkeen tiedetään, minkälainen pelaaja minä olen, Litmanen kirjoittaa.
Litmanen kertoo kirjassaan, että välit Mixu Paatelaisen kanssa ovat edelleen kunnossa, eikä hän kanna maajoukkueuran päättymisestä kaunaa ketään henkilöä kohtaan. Se tosiasia, että maajoukkueuran päätökseksi jäi lopulta San Marino -ottelu, jätti Litmaselle kuitenkin ristiriitaiset tunteet.
– Kaikkien muistojen päälle homma loppui vähän kuin seinään. Sain kunnian päättää maajoukkueurani maailman rankinglistan sijalla 208 olevaa maata vastaan muutaman tuhannen katsojan edessä synkkänä marraskuun iltana. Se tuntui silloin vähäiseltä vastineelta niille yli 20 vuodelle, jotka olin antanut Suomen A-maajoukkueelle. Se oli outo tunne. Minut halutaan mukaan, mutta minulle ei ollut mitään roolia. Haluttiinko minut mukaan maskotiksi? Siitäkin roolista minulla tosin on kokemusta 1970-luvun alkuvuosilta äitini naisjoukkueesta, Litmanen kirjoittaa.