Komitea esittää kutsuntojen ulottamista naisiin – asepalveluksesta ei kuitenkaan tehtäisi naisille pakollista

maastopuku aop
All Over Press
Julkaistu 26.11.2021 12:33
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Asevelvollisuuden uudistamista selvittävä komitea esittää kutsuntojen ulottamista myös naisiin. Naisia ei kuitenkaan pakoteta asepalvelukseen.

Naisille kuitenkin mahdollisestaan asepalveluksen lisäksi siviilipalvelus, jonka roolia kokonaisturvallisuuden kehittämiseksi on tarkoitus kasvattaa. Lisäksi komitea ehdottaa siviilipalveuksen suuntaamista enemmän tehtäviin, jotka palvelevat Suomea kriisitilanteissa.

Tämän lisäksi palveluskelpoisuutta halutaan laajentaa uudella palvelusluokalla sekä nostaa reservin yläikärajaa. 

"Annettaisiin koko ikäluokalle tietoa"

Komitean puheenjohtajana toimii Ilkka Kanerva (kok.). Kanerva kertoo muun muassa, että komitean ratkaisujen taustalla on muun muassa maanpuolustushalukkuuden parantaminen, tasa-arvon lisääminen ja puolustuskyvyn kehitys. Esityksessä käy ilmi myös se, että kutsunnoissa olisi paikalla etsivää nuorisotyötä, jotta tilaisuuksista saataisiin myös hyötyä syrjäytymisen ehkäisemisessä.

– Kutsuntapäivänä koko ikäluokka kutsuttaisiin yhdeen ja annettaisiin koko ikäluokalle tietoa niin, että nuorilla olisi entistä paremman tiedot ja valmiudet asevelvollisuusvelvollisuutensa täyttämistä, hän kertoo.

Kutsunnat tulevat muuttumaan Kanervan mukaan merkittävästi. Tavoitteena on, että vaikka ikäluokka pienenee, niin asepalveluksen aloittavien määrä kasvaisi. Reserviajan merkitys kasvaisi. Kansalaispalvelumallia ei oteta käyttöön, koska sille ei ole Suomessa resursseja.

Kanerva kertoo, että naisten pakollista asepalvelusta käsiteltiin käytännössä joka kokouksessa. Vaikka hän periaatteessa näki sen johdonmukaisuuden, se hänen mukaansa vaatisi niin merkittäviämuutoksia, että sitä ei komitea lähtenyt tukemaan.

– Tämä vaihtoehto ei ole realistisimmasta päästä tänä päivänä. Olemme pyrkineet ottamaan realistisen ja pragmaattisen askeleen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden tiellä, Kanerva sanoo.

Puolustusministeri Antti Kaikkosen näkemys on, että koska komission ehdotukselle on laaja parlamentaarinen tuki, niin uudistuksen toteuttaminen tulisi laittaa liiikkeelle. Hän arvioi, että uudistuksessa kestäisi kuitenkin ensi hallituskaudelle asti.

Lue myös: Naisten pakollisilla kutsunnoilla haluttaisiin markkinoida asepalvelusta – "Ei-motivoituneiden miesten ei tarvitse sitten niin suurissa määrin osallistua"

Kanerva puolustanut kutsuntoja jo aiemmin

Kanerva on aiemmin julkisesti kannattanut kutsuntojen laajentamista koko ikäluokkaan, eli miesten lisäksi myös naisiin.

– Sitä ei ole meillä vielä lopullisesti linjattu, mutta älkää sitten yllättykö, jos tulemme esittämään jotakin sellaista, jossa koko ikäluokka kohtaa toisensa, Ilkka Kanerva sanoi SuomiAreenassa viime kesänä.

Itse asevelvollisuuden laajentamista naisille Kanerva ei katsonut välttämättömäksi.

Lue myös: Puolustusministeri Antti Kaikkonen MTV:n Uutisextrassa: Naiset kutsuntoihin ja reserviläisille uusi sähköinen palvelu

Tuoreimmat aiheesta

Armeija