Niinistö luovutti kunniamerkit 35 äidille – MTV paikalla

AOP Niinistö presidentti
Julkaistu 12.05.2019 11:11

MTV UUTISET – STT

35 äitiä palkitaan tänä äitienpäivänä kunniamerkein. Presidentti Sauli Niinistö luovuttaa Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ensimmäisen luokan mitalit äideille Valkoisessa Salissa Helsingissä.

Mitali on äideille kunnianosoitus toiminnasta oman perheen, sijaisvanhemmuuden, harrastustoiminnan tai yhteiskunnallisen osallistumisen parissa.

Palkittujen äitien joukossa ovat Pirjo Hartikainen ja Sanna Heikkinen, jotka pitävät erilaisuuden hyväksymistä keskeisenä äitiyden arvona. He korostavat myös äitien oman jaksamisen tärkeyttä.

MTV Uutiset on kirjoittanut palkittujen äitien tarinoita. Paula Katajamäki kasvatti omien lastensa lisäksi myös ex-miehensä ja tämän uuden vaimon lapset näiden jäätyä orvoiksi. Sinikka Nieminen puolestaan on joutunut hautaamaan sekä neljä lastaan että ensimmäisen aviomiehensä. 44-vuotias Miia Palmu ehtii päivän aikana paljon: hän hoitaa kuutta lastaan, tekee kolmivuorotyötä ja vastaa vielä pikkukunnan lasten liikuntaharrastuksista. 

Lue myös: Paula otti kotiinsa ex-miehensä ja tämän uuden vaimon orpolapset – ”Heiltä kysyttiin, haluavatko he tulla, ja siitä se sitten lähti”

Tuoreimmat aiheesta

Äitienpäivä