Lizzon entiset taustatanssijat haastoivat tähden taannoin oikeuteen.
Laulajatähti Lizzo otti ensimmäistä kertaa kantaa häntä koskeviin raskaisiin syytöksiin Instagramissaan. Hiljattain uutisoitiin, että yhdysvaltalaisartisti Lizzo on haastettu oikeuteen kolmen entisen taustatanssijansa toimesta, kertoi muun muassa NBC News.
Tiistaina 1. elokuuta Los Angelesin korkeimpaan oikeuteen jätetyssä kanteessa Lizzon tanssijat syyttävät laulajaa muun muassa seksuaalisesta häirinnästä sekä vihamielisen työympäristön luomisesta.
Kanteessa esitetyt, väitetyt tapahtumat sijoittuvat vuosiin 2021–2023. Lizzon lisäksi oikeuteen on haastettu myös laulajan tanssiryhmän kapteeni sekä tuotantoyhtiö.
Lizzo julkaisi pitkän tekstin koskien syytöksiä ja sanoo median ja ihmisten tehneen hänestä ”pahiksen”
Voit katsoa postauksen tästä!
– Viime päivät ovat olleet sisuskaluja raastavia, vaikeita ja valtavan pettymyksen tuottavia. Työmoraalini, moraalini ja kunnioitukseni on kyseenalaistettu, sekä luonnettani on arvosteltu, Lizzo aloittaa.
Hän kirjoittaa, ettei voinut olla ottamatta kantaa syytöksiin, jotka hänen mukaansa ovat uskomattomia ja liian pöyristyttäviä jätettäväksi käsittelemättä. Samalla hän syyttää entisiä tanssijoitaan sensaationhakuisuudesta.
– Taiteilijana olen aina suhtautunut intohimoisesti siihen mitä teen. Suhtaudun musiikkiini ja esiintymisiini vakavasti, koska loppujen lopuksi haluan vain julkaista parasta taidetta, joka edustaa minua ja fanejani, Lizzo jatkaa.
Lue myös: Ottiko Beyonce kantaa Lizzo-kohuun? Jätti mainitsematta hittikappaleessaan
Hän sanoo, ettei tarkoitus ole koskaan ollut saada ketään tuntemaan oloaan epämukavaksi tai epäarvostetuksi tiimissä.
– En halua, että minua pidetään uhrina ja tiedän etten ole pahis, jona ihmiset ja media ovat minua viime päivinä pitäneet. Olen avoin seksuaalisuuteni ja ilmaisuni suhteen, enkä voi hyväksyä tai sallia ihmisten käyttävän avoimuuttani hyväkseen.
Lizzo kertoo ottavansa vakavasti kunnioituksen, jonka naiset ansaitsevat ja lisää, että tietää itse miltä tuntuu, kun kehoa arvostellaan päivittäin. Hän painottaa, ettei missään nimessä arvostelisi tai irtisanoisi työntekijöitä painon takia.
Pitkän postauksen lopussa Lizzo kiittää kaikkia häntä tukeneita.
– Olen loukattu, mutta en anna tämän varjostaa sitä hyvää työtä, jonka olen tehnyt. Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat tukeneet minua näinä vaikeina aikoina.