Kymmenelle Puolustusvoimien kenraalille on tehty karenssisopimus, joka saattaa tuoda heille reservissä puolen vuoden ylimääräisen palkan. Asiasta uutisoi Lännen Media.
Kyse on sopimuksesta, jolla tarvittaessa rajoitetaan kenraalien siirtymistä virkauran jälkeen esimerkiksi konsulttitehtäviin.
Kymmenen Puolustusvoimien kenraalia on allekirjoittanut virkauransa päättymiseen liittyvän karenssisopimuksen, johon sisältyy mahdollisuus rahabonukseen.
Lännen Median pääesikunnasta saamien tietojen mukaan Puolustusvoimilla on kyseinen sopimus yhdeksän kenraalin kanssa. Sopimus on tehty esimerkiksi nykyisille sotatalous-, strategia- ja koulutuspäälliköille sekä tulevalle tiedustelupäällikölle.
Aiemmin julkisuudessa on kerrottu Puolustusvoimien komentajan tehneen sopimuksen Puolustusministeriön kanssa, joten karenssisopimuksia on yhteensä kymmenen.
Karenssisopimus rajoittaa työskentelyn muille
Karenssisopimus voi mahdollistaa reserviin siirtyville kenraaleille enimmillään puolen vuoden palkan suuruisen ylimääräisen korvauksen.
Sopimus rajoittaa kuuden kuukauden ajan kenraalien siirtymistä toisen työnantajan palvelukseen tai esimerkiksi yritystoiminnan aloittamista. Rajoitus voi astua voimaan reserviin siirtymisen jälkeen tilanteessa, jossa kenraalin uusi toimi liittyy hänen aiempiin virkatehtäviinsä.
Perustuu virkamieslakiin
Karenssisopimus perustuu vuonna 2017 valtion virkamieslakiin tehtyihin muutoksiin.
Puolustusvoimien ja ministeriön karenssisopimuksen voi rinnastaa yksityisellä sektorilla solmittaviin kilpailukieltosopimuksiin. Yksityisellä puolella työnantajan ei kuitenkaan tarvitse maksaa työntekijälle korvausta kuuden kuukauden mittaisesta kilpailukiellosta.
Pääesikunnan mukaan lisää sopimuksia on todennäköisesti tulossa, koska Puolustusministeriön linjauksen mukaan karenssisopimus tehdään lähtökohtaisesti kaikkien kenraalin virkaan nimettävien tai kenraalin virkaan jatkoa saavien ihmisten kanssa.