Yhdysvalloissa Los Angelesissa tiistaina syttyneitä maastopaloja ei ole saatu hallintaan. Tämä tilanteesta tiedetään nyt.
Yhdysvalloissa ainakin viisi ihmistä on kuollut Los Angelesissa ja sen ympäristössä riehuvien maastopalojen vuoksi, kertovat paikalliset viranomaiset. Kuolonuhrien määrä on noussut aiemmin kerrotusta kahdesta. Maastopalot ovat tuhonneet yli tuhat taloa ja rakennusta, kertoo Reuters.
Isoimpia paloja ei viranomaisten mukaan ole saatu ollenkaan hallintaan.
– Rukoilen, ettemme löytäisi enempää (kuolonuhreja), mutta en usko, että asia on näin, Los Angelesin piirikunnan seriffi Robert Luna sanoi radiokanava KNX:lle.
Los Angelesin palopäällikkö Anthony Marronen mukaan pelastajilla on vaikeuksia saada nopeasti laajalle levinneet palot hallintaan.
– Teemme parhaamme. Mutta meillä ei ole tarpeeksi palohenkilöstöä Los Angelesin piirikunnassa tämän hoitamiseksi, hän sanoi.
Uutistoimisto AFP:n mukaan noin 70 000 ihmiselle on annettu maastopalojen vuoksi evakuointikäsky.
Uutiskanava CNN arvioi sen sijaan myöhään keskiviikkona Suomen aikaa, että evakuointimääräyksen alaisena olisi ollut tuolloin yli 150 000 ihmistä.
Myös esimerkiksi Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harrisin koti on evakuointimääräyksen alaisena, kertoo hänen erityisavustajansa viestipalvelu X:ssä.
Avustajan mukaan kukaan ei kuitenkaan ollut talossa paikalla, kun alueen evakuoinnista annettiin määräys.
Lue myös: Paris Hiltonin talo paloi maan tasalle Los Angelesissa
Evakuointimääräys osaan Hollywoodia
Palot ovat levinneet yhteensä yli kymmenentuhannen hehtaarin alueelle.
Yhdysvalloissa Los Angelesissa on syttynyt jälleen uusi maastopalo, selviää muun muassa Los Angeles Times -lehden kartasta.
Osaan länsimaisen elokuvateollisuuden merkittävänä keskuksena tunnettua Hollywoodia on annettu evakuointimääräys.
Sunsetiksi nimetty maastopalo syttyi Washington Postin mukaan lähellä Hollywood Hillsin aluetta, jossa asuu myös useita julkisuuden henkilöitä.
Tuorein maastopalo syttyi keskiviikkoiltana paikallista aikaa.
Tulenlieskat ovat tuhonneet ainakin noin tuhat rakennusta Pacific Palisadesin asuinalueella, missä maastoa on palanut jo lähes 16 000 eekkeriä eli noin 6 500 hehtaaria.
Santa Monican kukkuloilla sijaitsevassa Pacific Palisadesissa sijaitsee paljon tunnettujen viihdealalla työskentelevien ihmisten kalliita taloja ja asuntoja.
Toinen suuri maastopalo riehuu Altadenan kaupungin lähistöllä, missä liekit ovat saavuttaneet esikaupunkialueen kadut. Siellä maastoa on palanut noin 10 600 eekkeriä eli noin 4 300 hehtaaria.
Lisäksi Los Angelesissa ja sen ympäristössä riehuu pienempiä maastopaloja.
Palot syttyivät tiistaina paikallista aikaa, ja voimakkaat tuulet ovat levittäneet niitä nopeasti.
Maastopalojen odotetaan vielä leviävän entisestään, sillä sisämaasta merta kohden puhaltavien niin sanottujen Santa Anan tuulten on ennustettu kehittyvän pahimmiksi vuosikymmeneen.
Isoisoisäksi maastopalojen keskellä
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on perunut virkakautensa viimeisen ulkomaanvierailun voidakseen keskittyä maastopaloihin, kertoo Valkoinen talo lausunnossaan. Bidenin oli määrä matkustaa tänään Italiaan.
Valkoisen talon mukaan Biden palasi Washingtoniin paikallista aikaa keskiviikkoiltana Los Angelesista.
Lausunnon mukaan Biden oli Los Angelesissa ollessaan tavannut paikallisia viranomaisia, jotka kamppailevat maastopalojen kanssa. Lisäksi presidentti oli julistanut Kalifornian osavaltioon hätätilan.
Aiemmin muun muassa Washington Post -lehti kertoi presidentin tehneen keskiviikkona erityisen vierailun Los Angelesin alueella sijaitsevassa sairaalassa.
Biden oli kertonut USA Todayn haastattelussa, että hänen lapsenlapsensa Naomi Bidenin oli määrä synnyttää keskiviikkona paikallista aikaa keisarinleikkauksella.
Naomi Biden on presidentin vanhin lapsenlapsi, ja hänen lapsensa olisi Joe Bidenin ensimmäinen lapsenlapsenlapsi.
Yhdysvaltalaislehden mukaan myös Naomi Bidenin isä Hunter Biden sekä Joe Bidenin puoliso Jill Biden olivat sairaalassa keskiviikkona.
Sairaala sijaitsee lähellä ylellisiä Beverly Hillsin asuin- ja liikealueita, eikä alueelle ole ainakaan toistaiseksi annettu evakuointikäskyä maastopalojen vuoksi.
Tapahtumia peruttu palojen vuoksi
Maastopalojen tieltä pakeni tiistain ja keskiviikon aikana myös joukoittain näyttelijöitä, muusikoita ja muita julkisuuden henkilöitä.
Lisäksi kaikki viihdemaailman tapahtumat Los Angelesin alueella peruttiin.
Muun muassa jääkiekon NHL:ssä Los Angeles Kingsin ja Calgary Flamesin välinen kohtaaminen siirretään maastopalojen takia myöhempään ajankohtaan, liiga kertoo verkkosivuillaan.
Myös reilun viikon päähän kaavailtua Oscar-ehdokkuuksien julkistamista lykättiin parilla päivällä, jotta paloista kärsineet Yhdysvaltain elokuva-akatemian jäsenet saisivat enemmän aikaa äänestää tällä viikolla.
Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom on kertonut presidentti Bidenin hyväksyneen liittovaltion avustuspaketin osavaltiolle taisteluun maastopaloja vastaan.
Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump on aiemmin uhannut perua Kalifornian maastopaloavun. Kalifornia on demokraattien vahvaa kannatusaluetta, ja Trump on republikaani.