Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltiossa laajalle levinneet maastopalot roihuavat Los Angelesin esikaupunkialueella.
Voimakkaat tuulet ovat levittäneet paikallista aikaa tiistaina syttyneet maastopalot jo lähes 1 200 hehtaarin alueelle. Tuulten odotetaan yhä voimistuvan illan aikana.
The New York Timesin mukaan noin kolmekymmentätuhatta taloutta on määrätty evakuoitumaan Pacific Palisadesin asuinalueelta Santa Monican kukkuloilla. Tiet alueella ovat ruuhkautuneet pahasti.
Pacific Palisadesin pelästyneet asukkaat myös hylkäsivät autojaan yhdelle ainoista alueelta pois vievistä teistä ja pakenivat jalkaisin. Pelastajat joutuivat työntämään puskutraktoreilla kadulle hylättyjä autoja tieltään.
Lisäksi lukuisia taloja on tuhoutunut palossa. Los Angelesin pelastuslaitoksen johtajan Kristin Cowleyn mukaan toistaiseksi ei ole tiedossa kuolonuhreja tai loukkaantuneita.
Odotettavissa rankka yö
Maastopalojen odotetaan vielä leviävän entisestään, sillä alueella puhaltavien vuosittaisten Santa Anan tuulten ennustetaan kehittyvän pahimmiksi vuosikymmeneen.
Puuskissa tuulten nopeuden ennustetaan kohoavan jopa yli 44 metriin sekunnissa.
– Tämä näyttää hyvin, hyvin huolestuttavalta. Näyttää tulevan rankka yö. Tämä on vasta alkua, sillä sää on menossa paljon pahemmaksi, meteorologi Daniel Swain sanoo.
Koska paloalueelta leviää runsaasti savua, kaikki tapahtumat Los Angelesin alueella on peruttu, muun muassa näyttelijä Jennifer Lopezin uuden Unstoppable-elokuvan ensi-ilta.
Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom kertoi Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin hyväksyneen liittovaltion avustuspaketin osavaltiolle taisteluun maastopaloja vastaan.
Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump on aiemmin uhannut perua Kalifornian maastopaloavun. Kalifornia on demokraattien vahvaa kannatusaluetta, ja Trump on republikaani.