Pariisin olympialaisiin suuntaavat aitajuoksijat Lotta Harala ja Reetta Hurske käyttävät viimeisen viikon ennen kisoja hieman eri tavoin.
Harala lähti kohti Ranskaa jo maanantaina, mutta hänen Tampereen Pyrinnön seurakaverinsa Hurskeen lento on vasta parin päivää myöhemmin.
Suomen ennätyksen 12,65 heinäkuussa juossut Harala selvitti eri ratkaisuihin päätymisen taustoja.
– Lähden pre-campille aluksi tekemään viimeistelytreenit. En osaa lausua sitä oikein: Rheims tai joku, Harala nauroi.
LUE MYÖS: Lotta Harala hurjassa tikissä olympiamatkalle
Hurske puolestaan suuntaa heti Ranskassa Pariisin olympiakylään, johon Harala saapuu vasta muutamaa päivää myöhemmin.
– Meillä on vähän erilainen valmistautuminen kohti näitä kisoja.
– Minulla on siellä keskiviikkona tärkeä aitatreeni. Sitten muuten pari voimatreeniä ja semmoista virittelyä, ja ehkä erityisesti se, että pääsee pois täältä kotioloista ja fokus on täysin siihen kisasuoritukseen, Harala perustelee.
– Toisaalta ajattelin, että kun kisakylään siirtyy vähän myöhemmin, niin siellä ei ole niin paljon ärsykkeitä ja se on kuormittavaa omalta osaltaan, niin ajattelin, että tällainen valmistautuminen toimii minulla tähän kohtaan parhaimmin.
Naisten satasen aitojen alkuerät juostaan keskiviikkona 7. elokuuta. Mikäli suora välieräpaikka ei aukea vielä sieltä, tarjolla on vielä uutena kilpailumuotona mukaan tulevat keräilyerät heti seuraavana päivänä.