Luonto-Liitto luottaa kevään etenemiseen takaiskuista huolimatta – "Käen kukunta vakuuttaa kyllä epäilijätkin"

Valkovuokkoja 28. huhtikuuta 2014. Lukijan kuva: Matti Hietala
Valkovuokkoja 28. huhtikuuta 2014. Lukijan kuva: Matti HietalaMTV UUTISET
Julkaistu 11.05.2017 11:52

MTV UUTISET – STT

Umpisurkea kevätsää on hidastanut käkien muuttoa Suomeen. Sen sijaan pääskysiä on nähty jo Oulussa saakka, mutta sisiliskot ovat vasta kömpimässä ulos talvikoloistaan Etelä–Suomessa, kertoo Luonto-Liitto.

– Vaikka puolessa Suomessa on vielä hanki maassa ja etelässäkin on viime aikoina sadellut lunta melkein päivittäin, kevät puskee kuitenkin koko ajan kohti pohjoista. Yöpakkasista ja lumikuuroista huolimatta lisääntyvä käen kukunta vakuuttaa kyllä epäilijätkin, uskoo Luonto-Liiton metsävastaava Lauri Kajander tiedotteessa.

Säiden lämmetessä hyönteiset ja niiden myötä hyönteissyöjälinnut lisääntynevät muuallakin kuin eteläisimmässä Suomessa.

Luonto-Liitto seuraa kevätlajien runsastumista kahden viikon välein, seuraavan kerran tulevana viikonloppuna.

Pekka Poudan pokka petti tämän kertoessa surkeasta kevätsäästä.

Pekka Poudan pokka petti (1)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa